Proha ostaa Artemis Management Systemsin Yhdysvalloista

Tietotekniikan palveluyritys Proha on allekirjoittanut sopimuksen, jonka mukaan yhtiö hankkii yhdysvaltalaisen Artemis Management Systemsin osakekannasta vähintään 95 prosenttia. Kaupan hinnaksi Proha ilmoitti tiedotteessaan noin 50 miljoonaa dollaria eli 310 miljoonaa markkaa.

Kaupan myötä Prohan liikevaihto nelinkertaistuu. Yritysten yhteenlaskettu pro forma -liikevaihto kaupan jälkeen oli viime vuonna noin 390 miljoonaa markkaa ja henkilöstön määrä 440 henkilöä. Osapuolten on tarkoitus toteuttaa kauppa elokuun loppuun mennessä, mutta kaupan edellytyksenä on vielä elokuussa pidettävän Prohan ylimääräisen yhtiökokouksen päätös suunnatusta osakeannista Artemis in omistajille. Yritysosto toteutetaan osakevaihtona siten, että kauppahinta maksetaan antamalla vastikkeeksi Prohan uusia osakkeita. Samalla Artemis in pääomistajan Gores Technology Groupin toimitusjohtajasta Alec Goresta tulee Prohan hallituksen jäsen sekä yhtiön suurin yksittäinen osakkeenomistaja.

Proha on tehnyt yhteistyötä Artemis in kanssa jo vuodesta 1984. Projekti- ja resurssien hallintaratkaisujen toimittaja Artemis jatkaa toimintaansa Prohan itsenäisenä tytäryhtiönä. Proha katsoo saavuttavansa yritysoston avulla merkittäviä synergiaetuja. Proha ilmoitti samalla harkitsevansa osakkeensa hakemista Helsingin pörssin päälistalle sekä selvittävänsä mahdollisuutta listautua kansainväliseen teknologiapörssiin. Yritysoston julkistaminen pompautti Prohan osakkeen NM/PRE-listalla 15 euron tasolle eli noin 25 prosenttia maanantain päätöstasoa korkeammalle.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat