Prinssi William avautuu hääpäivän surullisista tunteistaan

Prinssi William on kertonut avoimesti haastattelussa ikävöineensä äitiään, Walesin prinsessa Dianaa toden teolla hääpäivänään.

Prinssi William ja Kate Middleton vihittiin näyttävin menoin Lontoon Westminster Abbeyssä 29. huhtikuuta 2011. Vaikka hää on tapahtumana suuri ilon juhla, kertoo William myös surullisista tuntemuksistaan ABC-kanavan Katie Couricin harvinaisessa haastattelussa.

– Minä tavallaan valmistauduin henkisesti siihen, että äitini ei ole näkemässä hääpäivääni. Tuona päivänä tunsin suurta surua siitä, että hän ei ollut paikalla, mutta en halunnut, että alahuuleni alkaa vapista. Hääpäivänämme ikävöin häntä todella, William kertoo.

Diana menehtyi traagisesti auto-onnettomuudessa vuonna 1997, prinssi Williamin ollessa 15-vuotias. William alkoi seurustella tulevan vaimonsa Kate Middletonin kanssa vuonna 2003, joten hänen äitinsä ei koskaan ehtinyt tavata tulevaa Cambridgen herttuatarta.

– Uskon, että äitini olisi pitänyt hääpäivästämme ja ollut, toivottavasti, todella ylpeä meistä molemmista. Olen suruissani siitä, että hän ei koskaan päässyt tapaamaan Katea, William jatkaa.

Myös Williamin veli Harry vakuuttaa omassa haastattelussaan olevansa varma siitä, että Diana olisi rakastanut Katea.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat