Prinssi Harrylle voitto oikeustaistelussa britti-iltapäivälehtiä vastaan
Britannian korkein oikeus katsoi tiedonkeruun olleen laitonta noin puolessa tarkastelluista artikkeleista.
Britanniassa korkein oikeus on määrännyt iltapäivälehtien kustantajan Mirror Group Newspapersin (MGN) maksamaan prinssi Harrylle korvauksia laittomasta tiedonkeruusta. Lehtiyhtiö joutuu maksamaan prinssille 140 600 punnan eli noin 163 800 euron vahingonkorvaukset.
Oikeus katsoi prinssin joutuneen puhelinmurtojen uhriksi. Tiedonkeruun katsottiin olleen laitonta viidessätoista tarkastelluista 33 artikkelista. Tuomarin mukaan puhelinmurrot olivat kuitenkin melko vaatimattomia.
Prinssi Harry on kertonut olevansa tyytyväinen oikeuden päätökseen. Julkaisemassaan lausunnossa hän sanoo pitävänsä päätöstä "oikeuttavana ja vahvistavana".
Oikeudenkäynnin aikana MGN pyysi anteeksi toimiaan ja myönsi ainakin osan syytöksistä. Yhtiö kuitenkin kiisti Harryn väitteet prinssiä koskeneesta laittomasta tiedonkeruusta, mukaan lukien puhelinmurrot.
Harry teki viime kesänä historiaa todistaessaan MGN-yhtiötä vastaan. Yksikään merkittävä brittikuninkaallinen ei ollut todistanut paikan päällä tuomioistuimessa yli vuosisataan. Harry kuvaili oikeuden kuulemisessa olleensa lehdistön hyökkäysten kohteena koko ikänsä.
Kuningas Charlesin nuoremmalla pojalla Harryllä on ollut vaikea suhde mediaan, etenkin sen jälkeen kun hän ja hänen yhdysvaltalainen vaimonsa herttuatar Meghan muuttivat Yhdysvaltain Kaliforniaan.
Harry on mukana oikeustaistelussa myös toista brittiläistä lehtikustantajaa Associated Newspapersia vastaan.
Uusimmat
-
07:11
Kim Jong-un suree Iranin presidentin kuolemaa: "Hän oli läheinen ystävä"
-
07:02
Leijonat-puolustajalla hengitysvaikeuksia – sai iskun MM-ottelussa
-
06:49
Saksa jyrähti ICC:n syyttäjälle: "Israelin hallinnolla oikeus suojella kansalaisiaan"
-
06:48
Edmonton vei seiskapelissä "Kanadan mestaruuden" – NHL:n neljä parasta selvillä
-
06:38
Marja-alan ihmiskauppaoikeudenkäynti alkaa – "Olen toiminut vilpittömällä mielellä"
-
06:28
Eskariopet kertovat, millainen lahja on mieluisin: "Se on kaikista paras kiitos"
-
06:28
Äitinsä puolesta pelännyt humalainen kaahasi poliisi perässään – tuomio tuli huolesta huolimatta
-
06:21
Verottajalta viimeinen muistutus
-
06:11
Näin sääilmiöt El Niño ja La Niña vaikuttavat suomalaisten suosikkikohteisiin
-
06:06
Helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaisseremoniat alkavat Iranissa
-
06:03
Jukka Jalonen latasi räväkän kommentin Leijonien MM-jättiottelun alla – muistutti toimittajaa "30 vuoden urastaan"
-
05:55
Romanikerjäläisilmiö muuttui – Itä-Euroopassa kiertää nyt sana Suomesta
-
05:51
Käännytyslaki etenee tänään eduskuntaan – hallitus kertoo esityksestä aamulla
-
05:35
USA: Gazaan saatu satoja tonneja humanitaarista apua väliaikaisen laiturin kautta
-
05:33
Securitas-pomon epäillystä miljoonapetoksesta hämmentävää lisätietoa – nyt puhuu vastatiedusteluakin tehnyt vartija
-
05:30
Huomasitko? Leijonien MM-ottelussa erikoinen näky – luottohyökkääjältä raivokas reaktio: "Kyllähän noita pitää!"
-
05:25
Poliisi: Espoossa kadonnut nainen on löytynyt
-
05:13
Vornanen palaa tänään eduskuntaan
-
02:00
THL: Tyttöjen mielenterveysongelmat lisääntyneet – yhden ryhmän tilanne parantunut koronan jälkeen
-
00:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
Lataa lisää