Presidentti Niinistö: Wallin pyysi hienosti anteeksi

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas.) myöntää, että keskustelu Uudenmaan prikaatin kohtalosta on "ollut herkkä". Drgsvikin asema ei muutu kuitenkaan tällä vaalikaudella.

Hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta sekä presidentti Sauli Niinistö käsittelivät asiaa kokouksessaan aamulla. Puolustusministeri Stefan Wallin (r.) selosti yhteiskokouksessa perusteita, joilla Dragsvikin varuskunta pysyi säilytettävien varuskuntien listalla.

– Päätökseen ei tehty muutoksia. Ministeri Wallin olisi voinut kuitenkin tuoda asian selkeämmin esille. Mutta on tämä ollut herkkä asia. Kielikysymykset herättävät tunteita, Arhimäki kertoi.

Dragsvikistä nousi kohu, kun ilmeni, ettei Wallin kertonut antaneensa poliittista ohjausta varuskuntien lakkauttamisehdotuksen yhteydessä. Hän pahoitteli myöhemmin tapahtunutta.

Tasavallan presidentin Sauli Niinistön mukaan Wallinin pahoittelu oli anteeksiannettavaa.

– Hän (Wallin) on itse reagoinut hienosti tähän asiaan pyytämällä anteeksi, Niinistö totesi.

Lue myös:

    Uusimmat