Presidentti Niinistö: Linnan juhliin tulijoilta ei ilmeisesti voida tarkistaa koronapassia

Näin Linnan juhlat poikkeavat normaalista tänä vuonna – Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kertoo 3:22
Videolla presidentti Niinistö kertoo, kuinka tämän vuoden Linnan juhlat poikkeavat normaalista.

Linnan juhliin tulijoilta ei ilmeisesti voida lainsäädännön nojalla vaatia ja tarkastaa koronpassia, presidentti Sauli Niinistö kertoo.

Tasavallan presidentin kansliasta kerrottiin, että vieraiden toivotaan saaneen kaksi annosta rokotetta tai käyneen tuoreeltaan koronatestissä. Maskit ovat myös käytössä.

Juhlan perinteisiin kuuluvan kättelyjonon järjestämisestä ei ole vielä tehty päätöstä. Niinistö totesi, että hänen virkakauttaan on jäljellä niin vähän aikaa, ettei hän ota kantaa siihen, tuleeko juhla jatkossakin jäämään pienemmäksi kuin ennen koronaa.

Itsenäisyyspäivän vastaanoton vieraiden määrä on tänä vuonna tavanomaista pienempi. Juhlaan kutsutaan kaikkiaan noin 200 ihmistä. Vakiovieraita ei juuri tule, vaan lähes koko vierasjoukko on ensikertalaisia. Asemansa puolesta kutsutaan vain yksittäisiä henkilöitä, kerrottiin kansliasta.

Kutsut on määrä lähettää vasta torstain jälkeen, kun Etelä-Suomen aluehallintovirasto kertoo Uudenmaan aluetta koskevista uusista rajoituksista. Rajoitukset tulevat voimaan 25. marraskuuta.

Presidentti Niinistö korosti, että järjestelyjä on jouduttu syksyn aikana muuttamaan koronatilanteen takia, ja niitä saatetaan muuttaa edelleen.

Sotaveteraanit ja lotat kutsutaan Presidentinlinnaan omaan tilaisuuteensa ennen varsinaista iltajuhlaa.

Pukukoodi on normaalista poikkeava, eli tumma puku. 

Yleisradio televisioi juhlan myös tänä vuonna. 

Lue myös:

    Uusimmat