Potkut huonolle johtajalle!
Keskustelu suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta on tapetilla. Lääkäri Antti Heikkilän mukaan suuri osa kärsimyksestä johtuu siitä, että maastamme puuttuu toimiva johtajuus.
Koulukiusaaminen on räjähtämässä käsiin. Kiusaajat harjoittavat toimintaansa myös työpaikoilla. Antti Heikkilä on seurannut tuskastuneena uutisointia suomalaisen hyvinvoinnin tasosta ja tulevaisuuden haasteista.
Tuoreimpana lääkärin huomion kiinnitti filosofi Pekka Himasen Kukoistus-raportissa esittämät visiot siitä, miten Suomi kehittää depressioon tehokkaan, kokonaisvaltaisen hoitomuodon vuoteen 2020 mennessä.
− Protestoin jyrkästi tällaisia pikakikkoja! Tässä haetaan patenttiratkaisua, vaikka masennuksen taustalla on lukuisia eri syitä. On vaarallista, jos ihmiset tuudittautuvat tällaisiin ideoihin, Heikkilä kritisoi.
− Hän (Pekka Himanen) ei tajua yhtään mihin depressio liittyy. Filosofeilla ei ole käsitystä sairauden mekanismeista, Heikkilä lisää.
Vastuu on johtajalla
Heikkilä näkee masentuneen kansan kärsimyksen taustalla selkeän ongelman: toimivan johtajuuden puutteen.
− Johtajan tehtävä on huolehtia siitä, että asiat hoidetaan oikein. Hänen tulee ymmärtää, että joitain ihmisiä täytyy suojella itseltään tai muilta. Kiusaaminen kukoistaa kouluissa ja työpaikoilla siksi, ettei johtajuus toimi.
Hektinen, rahan perässä kulkeva systeemi aiheuttaa sen, narsistit ja muut luonnehäiriöiset pääsevät helposti johtaviin asemiin. Heikkilä perää suoraa toimintaa ongelmien ratkaisemiseksi.
− Huono johtaja on erotettava, ja tilalle palkattava ihmisiä, jotka hallitsevat asian. Suomessa tämä on ollut tabuaihe. Systeemi menee nurin, jos muutosta ei tule, Heikkilä toteaa.
Onneksi positiivisiakin esimerkkejä esiintyy aika ajoin. Heikkilä on seurannut tyytyväisenä Finnairin uuden toimitusjohtajan Mika Vehviläisen toimia. Hän kiinnitti ensi töikseen huomion yhtiön henkilöstöjohtamisen huonoon tasoon.
− Toinen esimerkki hyvästä johtamisesta on armeija. Siellä kuri ja järjestys vielä toimivat.
Studio55/Jenni Kokkonen
Uusimmat
-
07:34
Veikkausliigan uusi komeetta oli "liian hidas ammattilaiseksi" – uran ensimmäinen pääsarjapesti käynnistyi järkytyksellä Suomessa: "Mielessäni kävi paluulento kotiin"
-
07:21
Moni suomalainen sairastaa tätä salakavalaa tautia tietämättään – diagnosoiduistakin tapauksista merkittävä osa huonossa hoitotasapainossa
-
07:00
Esapekka Lapin raaka kritiikki herättää ihmetystä: "Pakko pitää maltti sen kanssa"
-
06:45
Suositun Hautalehto-dekkarisarjan luoja Christian Rönnbacka on myös rommitislaamon osakas: "Se on pärjännyt aika hyvin"
-
06:45
Ylivieskan koulupuukottaja löi veitsen entisen kaverinsa selkään ja hymyili – väitti päähänpistoksi, vaikka googlasi tappoja ja murhia juuri ennen tekoa
-
06:33
Tämä on onnenpäiväsi, jos olet aina halunnut nähdä automaatuskan – "Piti ottaa kamera esiin, jotta ihmiset uskoisivat"
-
06:30
NHL-luotsi sekosi täysin Aleksander Barkovin ja kumppaneiden edessä – siitä alkoi finaaleihin asti kantanut tarina
-
06:20
Suomessa on jopa tuhansia taloyhtiöitä, joiden kannattaisi varautua alasajoon – "Joissain tilanteissa on niin, että asunnon arvo on nolla"
-
06:01
Kenestä Jukka Jalosen seuraaja Leijoniin? Karri Kivi nostaa esiin yllättävän ehdokkaan – "Kovissa liemissä keitetty"
-
06:01
Puolustusvoimien entinen komentaja: Ukrainalla on edessään vakava näytön paikka
-
05:40
Poliisi tutkii röyhkeää rikossarjaa Espoossa – Senjan ala-asteikäinen poika ryöstettiin bussissa keskellä päivää: "Miten joku kehtaa toimia tuolla tavoin?"
-
ti 30.5.
Wagner-pomo Prigozhin raivoaa Venäjän puolustusministeriölle Moskovan väitetyistä drone-iskuista – MTV seurasi sotaa
-
ti 30.5.
Ihminen löytyi kuolleena järvestä Nurmeksessa
-
ti 30.5.
Nämä kesätyöntekijät työskentelevät ruokapalkalla – Salmensuun tilan lehmät toimivat maisema-apulaisina
-
ti 30.5.
Putin: Ukraina yrittää pelotella venäläisiä lennokki-iskuilla – "Presidentin työpäivä alkoi aikaisin"
-
ti 30.5.
Venäjä sulkee Suomen toimipisteet Murmanskissa ja Petroskoissa – suurlähettiläs kutsuttiin puhutteluun
-
ti 30.5.
Amazon-verkkokaupan perustaja Jeff Bezos ja Lauren Sánchez juhlivat kihlaustaan huippukalliilla viinillä
-
ti 30.5.
Jan Vapaavuori ottaa kantaa venäläisten olympiajatkoon: "Ehdot niin tiukat ettei Venäjä halua itsekään osallistua"
-
ti 30.5.
Z-symbolit vilahtelevat Kosovossa: Venäjä seuraa tyytyväisenä tapahtumia, jotka voivat näyttäytyä EU:n epäonnistumisena
-
ti 30.5.
Humalaisen isän pahoinpitelemät 7- ja 9-vuotiaat pakenivat rappuun ja soittivat hätänumeroon – isän mukaan koko juttu oli huuhaata ja poliisit rasisteja
-
Lataa lisää