Mainos

Pörssipäivä

Osakkeet jatkoivat tänään nousuaan kuudetta perättäistä päivää.

Tällä kertaa osakkeet kallistuivat hex-yleisindeksillä mitattuna 0,6 prosentilla ja päätöspisteiksi hexille noteerattiin 3464,72 pistettä. Aasian pörsseissä kurssit kehittyivät ristiriitaisesti eilisen härkämäisen nousun jälkeen. Sen sijaan Euroopan pääpörssit rallattelivat yksimielisesti keveästi plussan puolella ja New Yorkin aukeaminen tänään nousuun takasi päivän onnellisen päättymisen.

Yksi päivän voittajista oli kauppasektori, mikä Stockmannin vetämänä kallistui noin kahdella prosentilla. Stockmannit kallistuivat 400 markan päälle noin viiden prosentin nousuilla Keskon peesatessa prosentin petrauksella. Syklisten osakkeiden vähentyminen osakesalkuissa on heijastunut myönteisesti kotimarkkinayritysten kursseihin, sillä yleisindeksin lokakuisesta huipusta kauppa on vahvistunut yli kymmenellä prosentilla. Samaan aikaan yleisindeksi on pakittanut 11 ja metalliteollisuus peräti 16 prosentilla.

Instrumentariumin osakkeiden vahvistuminen sai tänään jatkoa, kun molemmat sarjat hinnoiteltiin kolmisen prosenttia maanantain päätöstasoja korkeammalle. Molempien osakkeiden kohdalla käytiin ylimmillään reilusti 220 markan paremmalla puolella, mistä päivän päätökseen jouduttiin kuitenkin tinkimään jokunen markka. Yhtiöön vuodenvaihteessa sijoittaneet ovat tähän mennessä ansainneet noin 15 prosentin tuotot.

Metsäindeksi paranteli otteitaan lähes kolmen prosentin verran. Puhtia metsäyhtiöt saivat valtameren takaa, jossa maailman suurimman metsäkonsernin International Paperin saama ostosuositus piristi sikäläisten metsäyhtiöiden kursseja. UPM-Kymmenellä viimeiset kaupat tehtiin 117,5 markalla, missä nousua eilisestä oli tasan neljä prosenttia. Myös muilla metsäyhtiöillä nähtiin mukavia nousuprosentteja.

Tänään häviäjiin kuuluivat pankit, joiden kehitystä kuvaava indeksi taipui Meritan johdolla vajaat kaksi prosenttia. Pankki-indeksi on vastoin yleisindeksin kehitystä laskenut jo kolmena päivänä peräkkäin, kun aasialaisten pankkien vaikeudet ovat heijastuneet myös Suomen pankkisektoriin.

Eilen suurkaupasta tiedottanut Kemira palasi takaisin unholaan lievästi laskeneen kurssin myötä. Wall Streetilla toiselle tunnille käännyttäessä Dow Jones -indeksi näytti 0,1 prosentin myötäistä. Teknologiaosakkeet purjehtivat selvästi vauhdikkaammin myönteisten tulosjulkaisujen innoittamana. Nokiaa tehtiin vajaaseen 74,5 dollariin eli noin 414 markkaan.
(STT-Boss Information Oy)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.