Pörssipäivä
Pörssitulokas Data Fellows viuhtoi ensimmäisenä päivänään pre-listalla omia teitään. Osakkeen hinta päättyi lopulta 27,45 euroon, mikä on 19,75 euroa merkintähintaa korkeampi. Alkuinnostuksen huumassa Data Fellowsin osake kävi 33 eurossa. Iltapäivällä yhtiö tiedotti, että kaupankäynti osakkeella siirtyy pörssin päälistalle ensi tiistaina 9. marraskuuta.
Toimitusjohtaja Risto Siilasmaan mukaan Data Fellows saattaa jossain vaiheessa listautua myös Nasdaqin Lontooseen avattavaan markkinapaikkaan. Amerikkalaisen Nasdaqin lippulaiva on markkina-arvoltaan maailman suurin yritys, ohjelmistojätti Microsoft.
Hex-indeksi ei millään meinannut löytää selvää suuntaa, vaan vaappui pitkään eilisen lukemissa. Kun sitten Yhdysvaltain lokakuun työllisyysluvut hälvensivät markkinoiden korkopelkoa, meilläkin Hex ponnahti yläviistoon. Kaupankäynnin päätteeksi indeksi osoitti pistelukua 9323,93, mikä jätti eiliset ennätyslukemat historiaan. Nousua kertyi 1,29 prosenttia eli 119 pistettä. Nousu oli tänäänkin Nokian ansiota, sillä painorajoitettu portfolioindeksi, jossa Nokian painoarvo on 10 prosenttia, jaksoi kohota vain 0,14 prosenttia.
Nokia käväisi päivän aikana 112,30 eurossa eli taas uudessa ennätyksessä, mutta ei jaksanut pitää sitä loppuun asti. Hinta päättyi 111,30 euroon, jossa kuitenkin korotusta 2,68 euroa.
Sonera piti hallussaan vaihdetuimpien listan kakkossijan, mutta osake halpeni 0,65 euroa 31,25:een. Teknologiaosakkeista Tietoenator päättyi 35,63 euroon eli yhtiö pystyi kääntämään aamun lasku-uran loivaan nousuun. Tärkeimmistä toimialoista metsäosakkeet päättyivät lähes eilisen tasolle, metalli- ja konepaja oli 0,25 prosenttia miinuksella.
Pankkiosakkeet näyttivät keskimäärin 0,8 prosentin plussaa. Kokonaisvaihtoa oli kertyi jälkipörssiykkösen jälkeen reilut 520 miljoonaa euroa.
(MTV3-STT-Reuters)
Uusimmat
-
17:35
Suora lähetys: Presidentti Stubb ja Saksan liittokansleri Scholz kertovat Ukrainan tukemisesta
-
17:33
Virossa repesi sanasota Pauligin kahvipaketista
-
17:25
Mikael Granlund saapui Leijoniin ja pisti heti merkille Konsta Heleniuksen – "Jotain samaa kuin mitä minussa oli"
-
17:23
Viro kutsuu Venäjän suurlähetystön johdon kuultavaksi: "GPS-häirinnällä vakavia vaikutuksia lentoliikenteeseen"
-
17:10
Hilary Duffin neljäs lapsi on syntynyt – jakoi hellyttävät kuvat pienokaisesta
-
17:07
Vantaa aikoo muistaa Viertolan koulun sankariopettajaa
-
17:05
Työministeri Arto Satosen arvio: Kiistelty lakkolaki tulee voimaan alkuperäistä aikataulua nopeammin
-
16:59
"Sähköhärpäkkeellä" punaisia päin Helsingissä – sakothan siitä tuli
-
16:45
HIFK-hyökkääjä yllättyi Leijonat-johdon MM-ratkaisusta – vierellä yhtäkkiä kaksi NHL-hyökkääjää: "Jumalauta!"
-
16:38
Kultaleijonan mittava ura jatkuu Kärpissä
-
16:36
Game of Thrones -sarjasta tuttu Ian Gelder on kuollut – aviomieheltä riipivä ulostulo: "En tiedä, mitä teen ilman häntä"
-
16:17
Poliisi etsii: Missä on jo viikkoja kateissa ollut 18-vuotias?
-
16:14
Näin irtisanottu emeritusprofessori selittää Venäjä-yhteistyötään: "Tämä on vakava asia"
-
16:13
Poliisi tutkii nyt myös kansanedustaja Vornaseen kohdistunutta uhkausta
-
16:11
Kunnan työntekijä erehdytettiin maksamaan 55 000 euroa huijareille – poliisi varoittaa erilaisten huijausten aallosta
-
16:06
Kiinteistön purkutöissä havaittiin pieni määrä säteilyä Helsingissä – pelastuslaitos tarkasti tilanteen
-
16:01
Norjan lohen himolla karut seuraukset: Perinneherkku vaarassa
-
15:59
Video hämmentää: Kiinalaiseläintarhassa esitteillä väärennettyjä pandoja
-
15:56
Leijoniin murtautunut Oliver Kapanen unelmakaudestaan: "MM-kisat ei ihan alkukauden tavoitteissa"
-
15:43
Konsta Helenius jäi ulkopuolelle – näin Jukka Jalonen avasi Leijonien suunnitelmia MM-avauksen alla
-
Lataa lisää