Mainos

Pörssipäivä: Kaupankäynti vaisua

Kaupankäynti Helsingin pörssissä sujui tänään vaisusti. Useat Euroopan pörssit aloittelivat kaupankäyntiä helluntain jälkeen ensimmäisenä arkipäivänä ja vaivalloisuus heijastui myös Helsinkiin.

Pörssi

Helsingin pörssin toiseksi vaihdetuin osake Sonera pysytteli tänään edellispäivän tasolla 57,60 eurossa. Ruotsalaisen teleoperaattorin Telian osakevaihto Tukholman pörssissä alkoi kello 13 Suomen aikaa, ja markkinoilla aprikoitiin sitä ennen, kuinka Telian noteerauksen aloittaminen vaikuttaa Soneran kurssiin.

Pörssimeklarit uskoivat, että Sonera pitää pintansa Teliaa vastaan. Pörssin vaihdetuin osake Nokia oli heikentyi 1,55 euroa 59,85 euroon. Sen perässä Hex-indeksi taipui 1,9 prosenttia ja päättyi 16 752 pisteeseen.

Nokian arvosta painorajoitettu portfolioindeksi notkahti prosentin. Nokiaa vetivät alaspäin tiedot New Yorkista, jossa sikäläiset markkinat värähtivät uusista vähittäismyyntiluvuista. Erään arvion mukaan Yhdysvaltain talouskasvu on taittumassa.

Keskeisistä toimialoista metsäosakkeet laskivat kaksi prosenttia ja metalliosakkeet 0,75 prosenttia, pankki- ja rahoitusala vahvistui vajaat puoli prosenttia. Kokonaisvaihtoa kertyi jälkipörssi ykkösen päätteeksi 393 miljoonaa.
(STT-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.