Mainos

Porschen tuotantoon valtion tukea

Valmet Automotive Oy:n Uudenkaupungin tehdas saa 34,4 miljoonaa markkaa kehitysalueen investointitukea saksalaisen urheiluauton Porschen uuden Boxter-mallin valmistuksen aloittamiseen.

Valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta puolsi tänään tuen myöntämistä. Nyt Uudessakaupungissa valmistetaan Saab 900 Cabriolet -avomalleja sekä ns. Euro-Samaraa. Uuden mallin valmistuksen aloittaminen edellyttää noin 200 miljoonan markan investointeja.

Uuden automallin valmistuksella katsotaan olevan suoria työllisyysvaikutuksia Vakka-Suomen rakennemuutosalueella ja merkittäviä vaikutuksia autotehtaan ja sen alihankkijoiden ja yhteistyökumppaneiden mahdollisuuksiin toimia kansainvälisillä markkinoilla.

Uudenkaupungin investointihanke kuuluu aluepolitiikan tavoite 2 -ohjelmaan ja sen mukainen tuki koko tuesta on 20,8 miljoonaa markkaa. Euroopan aluekehitysrahasto maksaa summasta 7,5 miljoonaa markkaa.

Loppuosa tuesta eli 13,6 miljoonaa markkaa myönnetään työministeriön kauppa- ja teollisuusministeriölle osoittamana työllisyyspoliittisena valtionapuna investointeihin. EU:n komissio hyväksyi tuen 15. heinäkuuta.

Porsche Boxterin tuotantoon siirtyy 285 kesällä tuotannosta poistetun Opel Calibran tekemisessä mukana ollutta työntekijää. Uusia työntekijöitä tarvitaan 45. Myöhemmin tuotantoon mahdollisesti tulevan uuden version myötä tarvitaan noin 300 uutta työntekijää alkaen vuonna 1998.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.