Pornoa saa ilmaiseksi, joten miksi miehet maksavat eroottisesta sisällöstä? Asiantuntija selittää ilmiötä – ja kertoo, kannattaako kumppanin huolestua

5:50
Katso myös: Porilainen Milla kertoi MTV Uutisille viime vuonna, miksi laittaa rohkeita kuviaan nettiin.

Seksiasiantuntija selittää, miksi miehet haluavat maksaa eroottisesta sisällöstä, vaikka pornoa löytää ilmaiseksikin.

Moni on taatusti jo kuullut ilmiöksi nousseesta OnlyFansista. Vuonna 2016 perustettu, erityisesti eroottisesta sisällöstään tuttu palvelu perustuu tilausmalliin: sisällöntuottajat tuottavat sisältöjä, joita fanit sitten tilaavat itselleen esimerkiksi kuukausimaksua maksamalla. Tilaajia on jo kymmeniä miljoonia.

Mutta miksi palvelusta maksetaan, kun pornokin on ilmaista? Seksiasiantuntijana tunnettu englantilainen Tracey Cox pohtii asiaa Daily Mail -sivustolla.

Ensinnäkin Cox muistuttaa, että palvelusta saavat jotain irti muutkin kuin eroottista sisältöä halajavat. OnlyFansia käyttävät myös esimerkiksi fitness-gurut ja kokit. Voit siis maksaa siitä, että saat räätälöityjä treeniohjelmia tai sopivan menu-ehdotelman illallisille huippukokilta. Cox kuitenkin myöntää, että parhaiten palvelu tunnetaan paljaasta pinnasta.

Naisetkin toki maksavat palvelun sisällöistä, mutta Coxin mukaan nimenomaan miehet maksavat nähdäkseen muutenkin seuraamiensa Instagram-vaikuttajien tai pornotähtien paljastavampaa sisältöää, joita nämä eivät tavallisilla sometileillään saa näyttää.

Maksettu summa vaihtelee, mutta yksinoikeudella saadun sisällön lisäksi asiakkailla on mahdollisuus lähettää viestejä seuraamalleen henkilölle tai maksaa "tippiä" saadakseen kuvia tai videoita, jotka on luotu vain hänelle.

Miksi sitten palvelusta kannattaa maksaa, jos pornoa voisi katsoa ilmaiseksi? Kyse ei ole pelkästä paljaasta pinnasta. Coxin mukaan kyse on siitä, että miehet nauttivat läheisyydestä itse asiassa yhtä paljon kuin naiset. Seksiasiantuntija listasikin artikkelissaan asioita, jotka voi oppia miesten pakkomielteestä tämänkaltaista palvelua kohtaan.

Miehet haluavat muutakin kuin rohkeaa sisältöä

Cox kertoo, että yksi OnlyFansin suosituimmista hahmoista on australialainen fitness-malli Jem Wolfie. Yltiöpaljasta pintaa ei kannata odottaa: Jemin videoilla ei edes nänni vilahda, vaan hän kyykkää tiukoissa leggingseissä tai esiintyy alusvaatteisillaan tai bikineissä.

Fitness-mallin videoilta näkee autenttisen ympäristön, jossa hän asuu. Lakanat ovat ryyppyiset, lipastot ja vaatekaappi ihan tavalliset. Kyseessä ei ole Instagramista tuttu "täydellinen makuuhuone", vaan hänen makuuhuoneensa.

Vaikka porno on ilmaista, runsasta ja sitä on tarjolla joka makuun, siitä puuttuu yksi asia.

– Se ei tarjoa "tyttöystäväkokemusta", Cox sanoo.

Miehet todella haluavat "tyttöystäväkokemuksen"

Cox kertoo kuulevansa miehiltä usein, että OnlyFans on "henkilökohtaista". Seurattu Instagram-hahmo alkaa tuntua inhimillisemmältä sitä kautta.

– Pornoa saa ilmaiseksi. Miehet eivät halua maksaa siitä. He haluavat mahdollisuuden oppia tuntemaan jonkun, jonka he ovat nähneet lehdessä tai sosiaalisessa mediassa. Olen kuin heidän nettityttöystävänsä, selitti yksi OnlyFansin suurimmista ansaitsijoista Dannii Harwood  The New York Timesin haastattelussa vuonna 2019.

Dannii voi tienata jopa 35 000 puntaa kuussa OnlyFansin kautta.

Miehet haluavat henkilökohtaista huomiota enemmän kuin he myöntävät

Eräs Coxille avautunut mies kertoo OnlyFans-tilauksensa kohteen tietävän miehen syntymäpäivän sekä tämän lasten nimet. Mies ei kuitenkaan koe, että tosielämässä hänellä olisi minkäänlaisia mahdollisuuksia iskeä hänen kaltaistaan naista.

– Jos minulla olisi, en olisi tällä sivustolla, hän myönsi Coxille.

Seksiasiantuntijan mukaan mies ei ollut ainoa hänen jututtamansa mies, joka kertoi OnlyFans-tilauksensa kohteen olevan malli, joka ei julkaise alastonta sisältöä.

Mies kertoo juttelevansa naisen kanssa arkisesta elämästään, mutta läheisistä väleistä huolimatta mies tiedostaa, että kyse on asiakkuussuhteesta.

Mielenkiintoinen nainen voi olla jopa kiinnostavampi kuin seksikäs nainen. Eräs Coxin miespuolinen ystävä paljasti asiantuntijalle kokevansa houkutusta tilata erään naisen jakamaa sisältöä ystäviensä tavoin, sillä seksikkyyden lisäksi naisella vaikuttaisi hänen näkemiensä videopätkien mukaan olevan muitakin hyviä puolia, kuten älykkyys ja sanavalmius.

– Mutta viehätys on siinä, että saa mahdollisuuden keskustella jonkun hänen kaltaisensa kanssa, mies selitti.

Seksuaalinen tarve

Kaikesta huolimatta on selvää, että eroottista sisältöä tilaavien miesten joukossa on tietenkin lukuisia sellaisia, jotka tyydyttävät sisällöllä sellaisia seksuaalisia halujaan, joita porno tai parisuhde ei tyydytä.

– On paljon miehiä, jotka ovat onnellisesti naimisissa, mutta seksuaalisesti tyytymättömiä, koska heillä on jokin tarve, jota he eivät kehtaisi tunnustaa vaimolleen, eräs laajan OF-fanikunnan omaava seksityöläinen selitti Coxille.

Jos seksuaalinen tarve on vahva, porno ei riitä. Seksityöläisen mukaan suurin osa miehistä ei edes pidä OF-sisällön tilaamista pettämisenä.

– Mutta se, että pystyy vihdoin kertomaan jollekin ja katsomaan jonkun tekevän juuri sitä, mitä haluaa, juuri sillä tavalla, kun haluaa, on varsinainen helpotus ja nautinto. Usko minua, jotkut näistä miehistä, jotka tilaavat minulta, ovat hyvin yksityiskohtaisia siinä, kuinka he haluavat minun näyttelevän fantasiansa. Nämä ovat asioita, joita et helposti löytäisi keskiverrolta pornosivustolta, nainen paljasti.

Pitääkö olla huolissaan?

Cox on aiemmin kirjoittanut siitä, milloin kumppanin pornon katselusta tulisi olla huolissaan. Mutta entä OnlyFans-tilaukset? Ovatko ne syy huoleen kumppanille?

Coxin mukaan suuri osa naisista ei hyväksyisi OF-tilausta kumppaniltaan, sillä se on pornoa ja masturbointia henkilökohtaisempaa. Seksiasiantuntijan mukaan OF-pakkomielteessä on uhkia, joita "tavallisessa" pornossa ei ole. Vaikka kaikki tapahtuu netissä, OF-tilauksen kohteen kanssa muodostuu tietynlainen suhde.

– Kun jaat intiimejä yksityiskohtia elämästäsi ja seksielämästäsi toiselle ihmiselle, josta olet seksuaalisesti kiinnostunut, se estää tosielämän parisuhdettasi kasvamasta ja kukoistamasta seksuaalisesti. Kaikki seksuaalinen energia on ohjattu pois teistä kahdesta kohti jotakuta toista. Et tarvitse seksiterapeuttia tietääksesi, että tämä ei tee palveluksia parisuhteellesi.

– Lyhyt vastaus siihen, pitäisikö sinun huolissasi, jos löydät kumppanisi sieltä? Kyllä, Cox päättää.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja