Big Brotherista tuttu Marianne Kallio myy eroottisia videoita ja kuvia: "Tienaan joka kuukausi yli 7 000 euroa"

Marianne Kallio tuottaa päivittäin sisältöä OnlyFans-seuraajilleen.

Muun muassa Viidakon tähtöset ja Big Brother -ohjelmista tuttu Marianne Kallio työllistää itsensä OnlyFans-kuvilla. Kalliolta oli pyydetty jo pitkään, että hän perustaisi tilin sivustolle. Viimein joulukuussa hän teki sen.

– Instagram-tililtäni poistui rohkeita kuvia, vaikka ne eivät rikkoneet sääntöjä. En ole ainoa, jolle on käynyt näin. OnlyFansissa voi julkaista todella rohkeita kuvia, eikä kukaan poista niitä.

OnlyFans on noussut otsikoihin lähinnä eroottisten sisältöjen kautta ja se on suosittu seksityöntekijöiden keskuudessa. Todellisuudessa sivustolla voi julkaista esimerkiksi musiikkia, reseptejä, kokkaus- ja liikuntaohjeita.

Kallio kertoo MTV Uutisten haastattelussa, että hän julkaisee tilillään hyvin eroottista sisältöä, eikä peittele mitään. Hänelle on hyvin tärkeää, että sisältö on kuitenkin laadukasta.

– Otan itse materiaalia, sen lisäksi kuvaajan kanssa sekä toisten sisällön tuottajien. Mietin hyvin tarkkaan, mitä julkaisen, että seuraajat tykkäävät. Pyrin lisäämään joka päivä seuraajille sisältöä.

– Tällä hetkellä sivullani on lähes 100 videota ja 200 kuvaa.

Kallio tekee yrityksen kautta OnlyFansia, sillä tulot täytyy ilmoittaa verottajalle ja niistä pitää maksaa verot. OnlyFans puolestaan ottaa itselleen 20 prosenttia tilin tuotoista. Kallion tilin kuukausihinta on 24,90 euroa.

– Tilaajia on kertynyt paljon ja se on koko ajan noususuhdanteinen. Sanotaanko, että tienaan tällä hetkellä todella hyvin, joka kuukausi 7 000 eurosta ylöspäin, Kallio paljastaa.

Tulevaisuudessa jatko-opiskelemaan

Kallio valmistui lähihoitajaksi helmikuussa ja hän teki opiskeluiden ohella töitä. Hänellä olisi ollut valmis työpaikka, mutta päätti pitää pienen tauon opiskeluiden jälkeen.

– Tällä hetkellä tienaan kuukaudessa useamman lähihoitajan palkan, vaikka teen vähemmän töitä.

– Tulevaisuudessa haluan jatko-opiskella. Olen hakenut sosionomiksi ja suorittaa maisterin paperit.

Kallio elää parhaillaan yksinhuoltajaäidin arkea tyttärensä kanssa. Hetkeen naista ei ole nähty missään tv-ohjelmissa.

– Minua on pyydetty tv-ohjelmiin, mutta ne eivät ole sopineet aikatauluihin opintojeni vuoksi. Televisio-ohjelmat kuitenkin kiinnostaa.

Lue myös:

    Uusimmat