Poptaiteen räiskyvän energiset kuvat rikkoivat oman aikakautensa rajoja tuomalla kulutustavarat, elokuvat ja mainokset kaikkien arkipäivään. Rohkea tyylisuunta näkyy myös uusissa sisustustuotteissa.
Poptaiteen juuret ovat Englannissa ja Yhdysvalloissa, josta radikaalina pidetty suuntaus raivasi tiensä myös Eurooppaan. Taiteilijat hakivat aiheita sarjakuvista, kuvalehdistä, pakkauksista, viihteestä, radiosta ja televisiosta. Teokset suunnattiin suurelle yleisölle. Esimerkiksi Marco Livingstonen kirja Pop Art – A Continuing History tarjoaa aiheeseen värikkään ja kiinnostavan katsauksen.
Poptaide käytti tehosteena painokuvamaisia ilmeitä tai sarjamaista toistoa. Marilyn Monroe, James Bond ja Mustanaamio olivat tuttuja hahmoja, joilla luotiin uutta ilmaisua ja merkityksiä. Monet taiteilijat omaksuivat teoksiinsa myös kirkkaat värit.
Poptaiteilijat antoivat arjen katsomiseen uuden näkökulman. Suuntaus on samalla venyttänyt ja kokeillut erilaisia rajoja, herättänyt keskustelua ja jakanut mielipiteitä. Nykyään sitä pidetään yhtenä suurista taidesuuntauksista. Myös syksyn sisustustuotteissa on raikasta Poppia.
Andy Warhol oli tyylitaituri
Taiteilija Andy Warhol oli poptaiteen ikoni. Hän oli taitava piirtäjä ja tyylitaituri, joka sai lukuisia palkintoja ja piti useita paljon huomiota saaneita näyttelyitä. Warholin kädenjälki näkyi myös aikakauden lehdissä, mainoksissa ja levynkansissa.
Warholin tavaramerkiksi muodostuivat silkkipainotekniikalla kopioidut teokset, joista tunnetuimpia ovat Campbellin keittopurkkeja ja Marilyn Monroeta esittävät maalaukset. Läpimurron jälkeen Warholin taiteesta tuli helposti tunnistettava tavaramerkki, jonka glamouria on nykyään nähtävissä myös esimerkiksi koristetyynyliinoissa. Tuotesarjaa myy Citymarket, ja valikoimat vaihtelevat myymälöittäin.







