Poliittisesta virkanimityksestä isot sakot valtiolle

Suomen valtio joutuu maksamaan 100 000 markan vahingonkorvaukset kahdelle naiselle syrjinnästä. Helsingin käräjäoikeuden päätöksen mukaan naisia syrjittiin kauppa- ja teollisuusministeriön ylitarkastajan valinnan yhteydessä.

Oikeus totesi, että naisten oikeuksia loukattiin kun heidän ohitseen virkaan palkattiin poliittisin perustein mies. Naiset olivat tasa-arvovaltuutetun lausunnon mukaan virkaan valittua miestä pätevämpiä.

Tapaus sattui viime vuoden keväällä kun silloinen kauppa- ja teollisuusministeri Seppo Kääriäinen (kuvassa) nimitti virkakautensa viimeisenä päivänä erityisavustajansa Jussi Yli-Lahden ministeriönsä ylitarkastajaksi.

Kauppa- ja teollisuusministeriössä harkitaan käräjäoikeuden päätöksestä valittamista. Ylijohtaja Markku Mäkinen kertoi Yleisradion radiouutisille, että oikeuden päätös ei anna aihetta pohtia syrjivää virkanimitystä uudelleen.

Käräjäoikeuden mukaan tapaus on vakava ja oikeus määräsikin valtion tasa-arvolain sallimiin maksimikorvauksiin. Oikeus tuomitsi poliittiset virkanimitykset yleisemminkin. Sen mukaan poliittisin perustein tehdyt virkanimitykset eivät ilmennä kansalaisten tasa-arvoista asemaa eivätkä johda yhteiskunnan edun mukaisiin nimitysratkaisuihin. Asiasta kertoi tämän aamun Helsingin Sanomat.
(STT)


Lue myös:

    Uusimmat