Poliisiylijohtaja: Poliisilla on aina oikeus aseeseensa

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero 24. syyskuuta 2009.
Poliisiylijohtaja Mikko Paatero 24. syyskuuta 2009.
Julkaistu 29.11.2011 13:21(Päivitetty 16.01.2012 22:37)

Joensuussa KRP:n pikkujouluissa tapahtunut poliisin kuolemantapaus ei vaikuta poliisin käytäntöihin.

Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan hän ei aio kieltää poliisien työtilojen käyttämistä työn ulkopuolisiin tarkoituksiin eikä aseiden hallussapitoa kiristetä.

— Sellaisilla asioilla ei estetä tällaisia tapauksia. Tässä kyse oli henkilökohtaisista asioista. Jos henkilö haluaa tehdä itsemurhan, hän tekee sen tavalla tai toisella.

Paatero muistuttaa, että poliisilla on Suomessa oikeus aseeseensa.

— Jo pelkästään virkapukuun kuuluu ase. Jokaisella poliisilla on ase ja se on oltava aina saatavilla. On maita, joissa jokaisesta aseen käytöstä päätetään erikseen, mutta meillä ei ole tarvetta tämän tapauksen takia mennä siihen.

Paatero sanoo, että Joensuun kuolemantapaus tutkitaan normaalisti kuolemansyyntutkintana. Hän ei aio pyytää erillistä selvitystä pikkujouluista.

Keskusrikospoliisin tutkinnanjohtajana toiminut rikosylikomisario sai surmansa pistoolin laukauksesta myöhään perjantaina Joensuussa pikkujoulujuhlissa.

(MTV3)

Lue myös:

IL: Poliisi kuoli keskusrikospoliisin pikkujouluissa

Karjalainen: Anu Vehviläisen puoliso kuoli pikkujouluissa

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa