Poliisien epäillään luovuttaneen salaista tietoa äärioikeistomieliselle ryhmälle

Keskusrikospoliisi (KRP) ja Syyttäjälaitos ovat saaneet valmiiksi turvallisuusalaan liittyvän tutkinnan, jonka keskiössä on ollut turvallisuusalalla työskentelevistä ihmisistä koostunut, äärioikeistolaiseen ideologiaan myötämielisesti suhtautunut ryhmä.

Kolmea poliisimiestä epäillään virkasalaisuuden rikkomisesta. Yhtä heistä epäillään lisäksi virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Poliisien epäillään luovuttaneen salaiseksi luokiteltua tietoa ainakin äärioikeistolaista ideologiaa tukevan ryhmän käyttöön.

Lisäksi epäiltynä on poliisissa työskennellyt henkilö, jota epäillään myös virkasalaisuuden rikkomisesta. Hän ei kuitenkaan ole toiminut poliisina vaan muissa tehtävissä.

Henkeen ja terveyteen valmistellun rikoksen osalta epäilyistä luovuttiin

Juttukokonaisuudessa on epäiltyinä poliisien lisäksi muita ihmisiä. Kolmea heistä epäillään yllyttämisestä virkasalaisuuden rikkomiseen.

 Lisäksi yhtä henkilöä epäillään ampuma-aserikoksesta ja yhtä henkilöä ampuma-aserikkomuksesta.

Asiaa on tutkittu viime syksystä lähtien. Esitutkinnassa on ollut kyse poikkeuksellisista rikosepäilyistä, koska epäiltyinä oli myös poliiseja, kommentoivat tiedotteessa tutkinnanjohtajat rikoskomisario Sanna Springare KRP:stä ja aluesyyttäjä Heikki Stenius Länsi-Suomen syyttäjäalueelta.

Esitutkinnassa ryhmän jäsenten toimintaa tutkittiin epäiltynä törkeänä henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmisteluna, mutta tämän nimikkeen osalta syyttäjät tekivät tutkinnanjohtajien esityksistä rajoittamispäätökset.

– Tämä oli aluksi päänimike, josta luovuttiin tekemällä rajoitusesitys syyttäjille. Nyt nimike tiputettiin tutkinnasta pois, koska esitutkinnassa ei löytynyt todennäköisiä syitä (epäillä rikosta), sanoo Stenius STT:lle.

Kokonaisuus on siirtynyt epäiltyjen virkarikosten ja ampuma-aserikosten osalta syyteharkintaan Etelä-Suomen syyttäjäalueelle.

KRP: Ryhmän sisäinen viestintä on ollut rasistista ja yhteiskuntarauhaa kyseenalaistavaa

Tutkinnan keskiössä on noin kymmenen suomalaisen miehen ryhmä, jonka jäseniä yhdistää äärioikeistolainen ideologia.

Ryhmä on käynyt keskusteluja pikaviestisovelluksissa suljetuissa keskusteluryhmissä. KRP on kertonut aiemmin, että ryhmän sisäinen viestintä on ollut rasistista ja yhteiskuntarauhaa kyseenalaistavaa, jopa sisällissotaan tai vallankumoukseen kiihottavaa.

Ryhmässä on keskusteltu erityisesti ulkomaalaistaustaisista ihmisistä, jotka jäsenet ovat kokeneet uhaksi itsenäiselle Suomelle, KRP kertoo.

Epäillyt kiistivät valmistelurikoksen esitutkinnassa. Heidän mukaansa kyse oli vain "epäasiallisesta keskustelusta".

Lue myös:

    Uusimmat