Poliisi valvoo suojateiden turvallisuutta kahden viikon ajan – jalankulkijoiden osuus tieliikenteen kuolonuhreista kymmenen prosenttia

Poliisi valvoo suojateiden turvallisuutta koko maassa maanantaista alkaen kahden viikon ajan, kertoo Poliisihallitus.

Poliisi tarkkailee valvonnan aikana moottorikäyttöisten ajoneuvojen ja raitiovaunujen kuljettajien toimintaa suojateillä sekä suojatiesääntöjen noudattamista.

–  Lähtökohta on siinä, että jalankulkijoiden on voitava kulkea suojateillä turvallisesti. Tarkkailemme esimerkiksi sitä, mahdollistavatko kuljettajat jalankulkijoille esteettömän kulun suojatielle ja ohitetaanko suojatien eteen pysäytetty ajoneuvo tai raitiovaunu pysähtymättä, poliisitarkastaja Heikki Kallio kertoo.

Poliisihallituksen mukaan jalankulkijoiden osuus tieliikenteen kuolonuhreista on kymmenen prosenttia.

Liikenneturvan julkaisemien tilastojen mukaan viimeisen kolmen vuoden aikana jalankulkijoita on kuollut keskimäärin 20 vuosittain.

Lue myös:

    Uusimmat