Poliisi sai Lahden ampujat kiinni ovella

Lahden poliisilla oli lähes täydellinen ajoitus tiistaisessa ampumavälikohtauksessa. Poliisipartio oli juuri menossa tarkastamaan ammuskelupaikkana ollutta ruokabaaria, kun sisältä kuului laukauksia. -Miehet olivat juuri tulleet paikalle, kun he kuulivat laukaukset.

Lahden ampumavälikohtaus

Ampumisesta epäillyt saatiin verekseltään kiinni heti ovella, kertoi jutun tutkinnanjohtaja komisario Heikki Ihalainen. Hän tähdensi, että partio oli tekemässä alueella rutiinitarkastusta; mitään vinkkiä tulevista tapahtumista ei ollut saatu.

Lahden tiistaisessa moottoripyöräjengien välienselvittelyssä saivat surmansa moottoripyöräkerho Bandidosin Suomen osaston puheenjohtaja Björn Isaksson, saman järjestön jäsen Sakke Pirra ja Black Rhinos -kerhoon kuulunut Juha Jalonen. Isaksson oli 35-vuotias, Jalonen 34-vuotias ja Pirra 31-vuotias. Miehistä Jalonen oli kotoisin Porista, kaksi muuta pääkaupunkiseudulta. Komisario Ihalainen kertoi, että ampumisen motiiviksi voimistuu kosto.

-On käynyt selväksi, että oikeat miehet osuivat luotien tielle, hän sanoi. Jutun tutkinnan edistyessä keskiviikkona poliisi pidätti lisää epäiltyjä. Kolme uutta pidätettyä otettiin poliisin suojiin lähinnä tutkinnan turvaamiseksi. Seitsemästä pidätetystä suurin osa on Lahden seudulta, pari heistä on pääkaupungin liepeiltä. -Toistaiseksi on epäselvää, ovatko pidätetyt näitä ex-cannonballilaisia, mutta rikollistaustaa heillä kyllä on, lähinnä väkivaltarikoksia. Pienenä yksityiskohtana tutkija kertoi, että yksi nyt pidätetyistä oli poliisin juttusilla ampumista edeltävänä päivänä, silloin näpistyksen takia.

Tutkinta sujuu hyvin omin voimin

Ihalainen ei vielä halunnut kertoa kerholaisten aseistuksen määrää tai laatua. Hänen mukaansa tulituksessa ei kuitenkaan käytetty konetuliaseita. Jutun tutkinnassa on nyt kiinni viisi poliisia ja sen lisäksi teknisen tutkinnan henkilöstöä. Ihalaisen mukaan "homma on hyvin hanskassa", eikä ulkopuolista apua tarvita. Tällä hetkellä keskitytään epäiltyjen kuulusteluihin ja teknisessä tutkinnassa ampumalinjojen jäljittämiseen. Todistajat on jo kuultu, ja heidän kertomuksensa käyvät hyvin yksiin poliisin omien tutkimusten kanssa.

Alku jengisodalle?

Komisario Ihalainen ei sulje kokonaan pois ns. jengisodan leimahtamista Lahden tapahtumien tuloksena. -Paljon riippuu siitä, onko tässä leiri leiriä vastaan vai onko kyse yksityisestä kostosta. Hän muistuttaa kuitenkin, että uhka laajemmalle kahinoinnille on olemassa.
-Tanskasta tai yleensä Pohjoismaista on uhka olemassa. Viesti välikohtauksesta on lähtenyt naapurimaiden poliisiviranomaisille, ja rajoja seurataan kaiken varalta tarkasti.

Häkämies: Erittäin vakava ongelma

Kari Häkämies

Sisäministeri Kari Häkämies pitää Lahdessa jälleen puhjennutta motoristijengiväkivaltaa erittäin vakavana ongelmana. Häkämies muistuttaa kuitenkin, että kyse on silti pohjimmiltaan "vain" alamaailman välienselvittelystä. Häkämiehen mukaan motoristijengien välisten väkivaltaisuuksien kitkeminen on hyvin ongelmallista toiminnan avoimuuden ja piittaamattomuuden vuoksi.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat