Poliisi epäilee: Mies surmasi avopuolisonsa Pyhäjärvellä – uhri löytyi omakotitalosta poliisin piirityksen jälkeen, epäillyllä tekijällä vakavat vammat

Poliisi on kertonut lisää Pyhäjärvellä Pohjois-Pohjanmaalla yöllä paljastuneesta henkirikoksesta. Poliisi epäilee, että 1970-luvun alussa syntynyt mies surmasi samanikäisen avopuolisonsa pariskunnan kotona.

Poliisi piiritti omakotitaloa usean tunnin ajan. Kun poliisi pääsi taloon, sisältä löytyi kuollut nainen ja epäilty mies, jolla oli poliisin mukaan sairaalahoitoa vaativia vammoja. Mies vietiin hoitoon Oulun yliopistolliseen sairaalaan.

Poliisi ei vielä kommentoi henkirikoksen tekotapaa tai sitä, millä rikosnimikkeellä tapausta tutkitaan. Epäselvää on myös edelleen, mistä miehen vammat johtuivat. Poliisi on kuitenkin kertonut, ettei tapahtumille ole ulkopuolisia todistajia.

Poliisin mukaan hätäkeskus sai ensimmäisen soiton tapaukseen liittyen hieman ennen iltakahdeksaa maanantaina. Poliisi ei ole kertonut, kuka hälytyksen teki.

Operaatioon Jokikyläntiellä osallistui useita poliisipartioita ja ambulansseja. Piiritystilanne päättyi hieman ennen kahta yöllä. Poliisin mukaan tilanteesta ei aiheutunut vaaraa sivullisille.

Lue myös:

    Uusimmat