Pohjoismaiden neuvoston palkintoja sateli Suomeen: Elokuva-, musiikki-, ympäristö- ja lastenkirjapalkinto

Suomen ehdokkaat ovat voittaneet kolme Pohjoismaiden neuvoston palkintoa.

Selma Vilhusen käsikirjoittama ja ohjaama Tyttö nimeltä Varpu -elokuva palkittiin neuvoston elokuvapalkinnolla. Kapellimestari Susanna Mälkki sai musiikkipalkinnon, ja ympäristöpalkinto meni suomalaiselle RePack-yhtiölle.

Palkintosumma on noin 47 000 euroa.

Viisi pohjoismaista elokuvaa kilpaili palkinnosta

Elokuvapalkinnon jakavat käsikirjoittaja-ohjaaja Vilhunen sekä elokuvan tuottajat Kai Nordberg ja Kaarle Aho. Palkinnosta kilpaili kaikkiaan viisi pohjoismaalaista elokuvaa.

Tyttö nimeltä Varpu kertoo 12-vuotiaasta Varpusta, jota näyttelee Linnea Skog. Hänen äitiään näyttelee Paula Vesala.

Palkintolautakunnan mukaan Vilhunen onnistuu kuvaamaan suuria tunteita hyvin pienin elein ja leikittelee kekseliäästi tyttöjen ja nuorten naisten stereotypioilla.

Palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 2002, jolloin ohjaaja Aki Kaurismäki voitti sen elokuvalla Mies vailla menneisyyttä.

Kierrätettävillä pakkauksilla ympäristöpalkinto

Musiikkipalkintoa tavoitteli kaikkiaan 13 artistia tai yhtyettä. Mälkin voiton myötä palkinto tuli Suomeen 10. kerran.

RePack palkittiin verkkokaupan kierrätettävistä kuljetuspakkauksista ja niiden palautusjärjestelmästä.

Palkintolautakunnan mukaan verkkokauppa kasvaa vauhdilla Pohjoismaissa ja muualla maailmassa, mikä vaikuttaa ympäristöön etenkin pakkausmateriaalin valtavan käytön takia.

RePack on ratkaissut ongelman osittain kehittämällä verkkokaupan tarpeisiin käytännöllisiä kierrätettäviä kuljetuspakkauksia ja niiden palautusjärjestelmän, sanottiin perusteluissa.

Lastenkirjapalkinnot Suomeen ja Ruotsiin

Pohjoismaisen neuvoston lastenkirjapalkinnon ovat saaneet edesmennyt ruotsalainen kirjailija Ulf Stark ja suomalainen kuvittaja Linda Bondestam.

Kaksikko palkittiin teoksesta Ennen näkymättömiä eläimiä, Djur som ingen sett utom vi.

Palkintolautakunnan mukaan kirja on pohjoismaista yhteistyötä parhaimmillaan.

Värikkäät kuvat ja tuntemattomista eläimistä kertovat kekseliäät ja melankoliset runot muodostavat kokonaisuuden, joka syventyy olemassaolon ytimeen. 

Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon sai tanskalainen Kirsten Thorup. Suomen ehdokas oli Laura Lindstedt romaanillaan Oneiron.

Tyttö nimeltä Varpun traileri


Lue myös:

    Uusimmat