Pientonnisto sai kolmivuotisen työsopimuksen

Suomalaisille pientonnistoaluksille saatiin tänään aikaan kolmivuotinen työehtosopimus. Noin 1000:ta merimiestä ja 40:ää laivaa koskeva sopimus tuo ensimmäisenä vuonna kolmen prosentin palkankorotukset. Toisen ja kolmannen vuoden osalta palkkoja nostetaan yleisen linjan mukaisesti.

Osapuolina sopimuksessa ovat Ulkomaaliikenteen pientonnistoyhdistys sekä palkansaajapuolella SAK:lainen Suomen Merimies-Unioni sekä STTK:laiset Suomen Laivanpäällystöliitto ja Suomen Konepäällystöliitto. Myös aiemmat ulkomaanliikennettä ja jäänmurtajia koskevat sopimukset ovat olleet yleisen linjan mukaisia ja kolmivuotisia.

Pientonnistoyhdistys vaihtoi nimeä


Sopimus allekirjoitettiin tänään. Samalla kokoontunut Ulkomaanliikenteen pientonnistoyhdistyksen vuosikokous päätti yhdistyksen nimen muuttamisesta. Uusi nimi on Rahtialusyhdistys ry-Fraktfartygsföreningen rf. Nimenvaihto katsottiin tarpeelliseksi, koska yhdistykseen kuuluvien isojen alusten lukumäärä on ollut kasvussa.

Pientonnistoyhdistykseen kuuluu 12 yksityistä varustamoa ja niillä on 43 suomalaista rahtialusta. Suurten alusten osuus on 17. Alukset kuljettavat pääasiassa suomalaisen vientiteollisuuden tuotteita Eurooppaan. Valtiovallan tukitoimien rohkaisemina varustamot aikovat jatkossakin pitää laivansa Suomen lipun alla. Yhdistys kuitenkin toivoo valtiolta mahdollisimman nopeita päätöksiä tukien myöntämisestä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat