Pieksämäellä kadonnut sukeltaja on kokenut kaivossukeltaja

Montolan kaivoksella Pieksämäellä Etelä-Savossa kadoksissa oleva sukeltaja on kokenut kaivossukeltaja, kerrotaan Montolan kaivossukeltajat -yhdistyksestä.

Poliisi kertoi iltapäivällä, että kaivoksella sukeltamassa ollut mies on mahdollisesti hukkunut. Keski-ikäinen mies on poliisin tietojen mukaan mahdollisesti jäänyt luolastoon.

Hätäkeskus sai pelastustehtävän kaivokselle noin kello 13.35. Pelastuslaitos lopetti etsinnät kello 15.40, ja etsintävastuu siirtyi poliisille.

Montolan kaivos oli aiemmin vesijohtoveden ottopaikka, eikä kaivoksessa saanut sukeltaa. Vuonna 2016 sukellus tuli jälleen sallituksi.

Silloin perustettiin myös Montolan kaivossukeltajat -yhdistys, joka valvoo ja kontrolloi siellä sukeltamista.

–  Nyt kadoksiin jäänyt mies on kokenut sukeltaja. Olen sukeltanut hänen kanssaan useita kertoja vuodesta 2006 alkaen, kertoi yhdistyksen puheenjohtaja Jani Santala STT:lle tiistaina.

Miehen katoamisesta teki ilmoituksen toinen sukeltaja, joka oli ollut kadoksiin jääneen kanssa ja selviytynyt pois kaivoksesta.

Hätäilmoituksen tehnyt sukeltaja joutui sairaalahoitoon, eikä poliisi ollut päässyt kuulemaan häntä tiistaina iltapäivällä.

Poliisi selvittää tapahtumien kulkua ja järjestää kaivokselle luolasukellukseen erikoistuneita sukeltajia.

Kadonneen etsintä voi pahimmassa tapauksessa kestää useita päiviä.

Poliisi kertoi tiedottavansa lisää tapauksesta aikaisintaan keskiviikkona iltapäivällä.

Montolan kaivoksessa on aiemmin tapahtunut kaksi sukeltajan kuolemaan johtanutta onnettomuutta. Nämä turmat sattuivat vuosina 2008 ja 2013.

Ei aloittelijoita varten

Mahdollista syytä sille, että mies näyttää jääneen kaivokseen, kaivossukeltajien yhdistyksen Santala ei lähde arvuuttelemaan.

–  Se selviää myöhemmin. Asiaa on aivan turha lähteä nyt spekuloimaan.Sen Santala toteaa, että sattuneiden sukellusonnettomuuksien syy ei löydy yleensä laitevioista tai esimerkiksi kaasun loppumisesta. 

Santalan mukaan Suomen kaivoksiin pääsee sukeltamaan ylipäänsä vasta kokeneena sukeltajana, jolloin takana on kursseja ja koulutusta.

– Kaivossukeltaminen on tekniikkasukeltamista, joka vaatii juuri sitä varten laaditun koulutuksen. Voi sanoa, että tämän harrasteen aloittaakseen on käytävä pitkä tie.

Montolassa hyvät olosuhteet

Suomessa on useita muitakin kaivossukeltajien käytössä olevia entisiä kaivoksia. Sukeltaa voi esimeriksi Lohjalla, Kuortaneella ja Haverin kultakaivoksella Ylöjärvellä. 

– Vuosittain Montolassa tehdään yli 2  000 sukellusta. Nyt korona-aikaan määrä on laskenut, Santala sanoo.

Hänen mukaansa Montola ei ole vaikea paikka sukeltaa.

– Siellä on vakaat olosuhteet, hyvä näkyvyys ja ohjausnarut. Sukelluskohteena Montola on eräs turvallisimpia kaivoksia, mutta joskus valitettavasti sattuu vahinkoja, niin kuin kaikessa harrastamisessa. 

Santala lisää, että yhdistys on tehnyt Montolassa sukeltamisen turvaohjeet Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin kanssa.

Montolan aiemmassa 2000-luvun kuolemantapauksessa viranomaiset otaksuivat, että sukeltaja oli eksynyt sen jälkeen kun kaivoksen seinämistä irronnut kalkki oli heikentänyt näkyvyyden erittäin huonoksi.

– Yleensä näkyvyys on kaivoksessa hyvä. Mutta vaikka näkyvyys menisikin, sukellusreiteillä on ohjausnarut, joiden avulla löytää pois sokkonakin.

Luolasukeltaja ei koskaan luota pelkästään yhteen turvavälineeseen, Santala painottaa.

Kaivoksissa ei hänen mukaansa sukelleta koskaan yksin.

– Minimimäärä on kaksi sukeltajaa. Montolan kaivos on aidattu, joten luvatta sinne ei pääse.

Lue myös:

    Uusimmat