Perustuslakiin perätään korjauksia

Ulkoasianvaliokunta on ensimmäistä kertaa selvittänyt yksityiskohtaisesti perustuslain toimivuutta ja ennen kaikkea sitä, miten ulkopolitiikan johtaminen presidentin ja valtioneuvoston välillä on sujunut.

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan mielestä perustuslaki tulee korjata ensi vaalikaudella, kirjoittaa sanomalehti Kaleva.

Valiokunta on ensimmäistä kertaa selvittänyt yksityiskohtaisesti perustuslain toimivuutta ja ennen kaikkea sitä, miten ulkopolitiikan johtaminen presidentin ja valtioneuvoston välillä on sujunut.

Yksituumainen johtopäätös on Kalevan saamien tietojen mukaan se, että vaikka pääsääntöisesti käytäntö pelaa hyvin, perustuslaki pitää kuitenkin avata.

Ongelmia on niin presidentti Tarja Halosen osallistumisessa EU:n huippukokouksiin kuin siinä, miten pääministeri Matti Vanhanen tuo asioita hallituksen ulkoasianvaliokunnan käsittelyyn, johon myös presidentti osallistuu.

Valiokunta perää tarkempia säännöksiä perustuslakiin tänään valmistuvassa mietinnössään, joka koskee EU:n perustuslain hyväksymistä. Jos koko eduskunta hyväksyy mietinnön, katsotaan siitä tulevan uutta hallitusta koskeva velvoite avata perustuslaki.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat