Mainos

Perussuomalaisten Jussi Halla-aho ei halua Suomea nyt irti EU:sta: "En usko, että sellainen keskustelu tällä hetkellä houkuttelee ihmisiä"

8:52
Viimeisimmässä Ylen puoluekannatusmittauksessa perussuomalaiset oli ainoa puolue, jonka kannatus ylsi 20 prosentin yläpuolelle. Halla-aho toisti taas viestin, jonka mukaan puolue on valmis yhteistyöhön muiden kanssa, mutta ei hinnalla millä hyvänsä.

Jussi Halla-aho on toiminut perussuomalaisten puheenjohtajana noin kaksi vuotta ja viimeiset kuukaudet puolue on keikkunut kannatusmittausten kärjessä. Puheenjohtaja Halla-aho vieraili MTV 3:n Viiden jälkeen -ohjelmassa perjantaina. 

Viimeisimmässä Ylen puoluekannatusmittauksessa perussuomalaiset oli ainoa puolue, jonka kannatus ylsi 20 prosentin paremmalle puolelle. Halla-aho sanoo, että jos kannatus muuttuisi ääniksi seuraavissa vaaleissa, perussuomalaiset on avoin yhteistyölle kaikkien puolueiden kanssa. Edellytyksenä on, että puolue saa itselleen tärkeitä kysymyksiä läpi.

Moni puolue on pitänyt yhteistyötä perussuomalaisten kanssa vaikeana erilaisen arvopohjan vuoksi. Halla-ahon mukaan perussuomalaiset on kyllä valmis kompromisseihin, mutta se ei aio mukautua muiden puolueiden näkemyksiin sellaisissa asioissa, jotka ovat perussuomalaisten kannattajille erityisen tärkeitä.

Halla-aho otti haastattelussa kansaa myös kansanedustaja Juha Mäenpään rikosepäilyyn. Mäenpäätä ja kolmea muuta eduskunnan istuvaa kansanedustajaa epäillään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Halla-aho on kertonut tukevansa Mäenpäätä. Puheenjohtajan mukaan kansanedustajan tulee voida ilmaista itseään melko vapaasti ilman pelkoa syytteestä. 

– Uskon hyvin laajaan käsitykseen sananvapaudesta. 

Fixitin aika ei ole nyt

Ulkopolitiikassa yksi Euroopan puhuttavimmista kysymyksistä on tällä hetkellä brexit. Suomen eroaminen EU:sta eli niin kutsuttu fixit oli puheenaihe muutamia vuosia sitten, mutta se ei Halla-ahon mukaan ole nyt ajankohtainen asia. 

– En usko, että sellainen keskustelu tällä hetkellä houkuttelee ihmisiä, mutta en tiedä, liittyykö se Britannian eroprosessiin. 

Halla-aho on silti sitä mieltä, että EU-jäsenyys ei ole Suomen kansallinen etu. Hänen mukaansa ei kuitenkaan ole realistista, että Suomi eroaisi lyhyellä aikajänteellä unionista.

– Siispä olemme lähteneet siitä, että yritämme muuttaa EU:n kehityksen suuntaa niin, että Euroopan unionin jäsenyys olisi vähemmän ristiriidassa meidän kansallisen etumme kanssa. 

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja