Perussa kadonnut kuumailmapallo löytyi merestä

Perun viranomaiset ovat löytäneet osan mereen pudonneen kuumailmapallon matkustajista.

Viranomaisten mukaan kuumailmapallon seitsemästä matkustajasta viisi on pelastettu Tyynestä valtamerestä. Kateissa on yhä kaksi henkilöä.

– Olemme löytäneet viisi naismatkustajaa ja jatkamme vielä etsintöjä löytääksemme kateissa olevat kaksi miestä. Toivottavasti löydämme heidät elossa, sanoi Perun sisäministeri Wilfredo Pedraza paikallisille tiedotusvälineille.

Ainakin toisen miehen kerrotaan yrittäneen uida rantaan, jonka vuoksi helikopterit ovat laajentaneet etsintäaluettaan. Löydetyt viisi naista on viety sairaalaan.

Kuumailmapallon epäillään joutuneen rajun tuulen kouriin ja pudonneen sen jälkeen Tyyneen valtamereen. Laivasto on etsinyt onnettomuuteen joutuneita matkaajia helikoptereilla.

Globos Peru SAC- yhtiön omistamassa kuumailmapallossa oli kuusi perulaista turistia sekä lentäjä.

Sisäministeri Pedraza syyttää yhtiötä vakavasta välinpitämättömyydestä. Turisteilta ei vaadittu pelastusliivien käyttöä, vaikka kuumailmapallon reitti kulki meren yllä.

Kuumailmapallossa ei ollut myöskään varusteena GPS-paikanninta, jonka avulla kadonnut pallo olisi ollut nopeampi jäljittää.

(MTV3-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat