Peruiko Justin Bieber kiertueen uskonnon vuoksi? Tähden seurakunnan taustalla lasten hyväksikäyttöä ja rahankerjuuta

Laulajatähti Justin Bieberin maailmankiertue jäi kesken. Nyt miehen huhutaan liittyneen hämäräperäiseen Hillsong-seurakuntaan.

Megatähti Justin Bieber, 23, ei tule esiintymään Purpose-maailmankiertueensa viimeisillä keikoilla. Jo puolitoista vuotta kestäneessä kiertueessa olisi ollut jäljellä vielä 14 konserttia.

– Ennalta-arvaamattomien syiden takia Justin Bieber peruu Purpose-kiertueen viimeiset konsertit, tiedotettiin muun muassa miehen Facebook-sivulla.

– Justin rakastaa fanejaan ja inhoaa sitä, että tuottaa heille pettymyksen. Hän haluaa kiittää fanejaan upeasta kiertueesta. Hän on kiitollinen ja kunnioitettu siitä, että on saanut jakaa työkavereidensa kanssa upeat 150 keikkaa kuudessa eri maanosassa. Tarkan harkinnan jälkeen hän on kuitenkin päättänyt, ettei esiinny enää viimeisillä keikoilla.

Tiedotteessa luvattiin, että lippujen hinnat hyvitetään ostaneille.


Useat kansainväliset mediat uutisoivat, että Bieberin kiertueen loppujen keikkojen perumisen taustalla on Hillsong-kirkko ja kristinusko.

Bieber itse on Mirrorin artikkelin mukaan kiistänyt peruneensa konsertit uskonnollisen valaistumisen vuoksi. Samassa artikkelissa kerrotaan tarkemmin Hillsongin seurakunnasta, jonka jumalanpalveluksissa Bieber on tiiviisti käynyt.

Hillsongin seurakunta on haalinut jäseniä musiikin, tanssin ja yhteisöhoidon alueilta. Kyseistä seurakuntaa on syytetty myös kultiksi, jossa on yritetty peitellä Hillsongin perustajan isään kohdistuneita syytöksiä lasten hyväksikäytöstä.

Australiassa perustetun kirkon perustaja Brian Houstonin isää syytetiin useasta lasten hyväksikäyttötapauksesta.

Houston yritti peitellä asiaa syyttäen tiedon julkisuuteen vuotaneita henkilöitä halusta saada kanssaeläjänsä kärsimään. Australialaisten viranomaisten tekemien tutkimusten mukaan Houstonin vuonna 2004 kuollut isä oli hyväksikäyttänyt seitsemänvuotiasta poikaa ja myöntänyt asian seurakunnan johdolle.

Hillsong-seurakunnan kerrotaan myös käyttävän Raamatun lauseita rohkaisemaan jäseniään lahjoittamaan rahaa avokätisesti.

Artikkelissa kerrotaan, että Hillsongin seurakunta ei usko homoseksuaalisuuteen. Brian Houston kirjoitti blogissaan vuonna 2015, että "Hillsongin kirkko toivottaa kaikki ihmiset jäsenikseen, mutta ei hyväksy kaikkia elämäntyylejä".

– Selvemmin sanottuna, emme usko homoseksuaaliseen elämäntyyliin. Näin ollen, meillä ei ole homoseksuaaleja johtotehtävissä, Houston kirjoitti.

Justin Bieber asui Hillsongin seurakunnan pastori Carl Lentzin luona kuusi viikkoa kesällä 2014, kun Bieber oli kolaroinut autonsa ja oli erityisen paljon julkisuuden riepoteltavana. Lentz on yksi Hillsongin johtohahmoja, jota on verrattu rock-tähteen.

Sittemmin Bieber on nähty Hillsongin seurakunnan jumalanpalveluksissa ja tapahtumissa. Huhujen mukaan Bieber olisi perustamassa omaa siipeä Hillsongin seurakuntaan.

Monia tähtiä, kuten Selena Gomez, Kendall Jenner ja Hailey Baldwin on nähty poistumassa Hillsongin seurakunnan tilaisuuksista.

Bieber itse on kertonut julkisuuteen peruneensa kiertueensa keikat uupumuksen vuoksi.

Pastori Carl Lentzin mukaan Justin Bieber on osallistunut seurakunnan tilaisuuksiin virtuaalisesti viimeisten kuukausien aikana. Lentz kertoo, ettei ole kuitenkaan yllyttänyt Bieberiä lopettamaan kiertuettaan.

Purpose-kiertueen keikka nähtiin Suomessa syyskuussa 2016.

Lue myös:

    Uusimmat