Perheiden "näkymätön työ" edelleen äitien harteilla – vaatii veronsa mielenterveydestä: "Jatkuva asioiden jonglööraus vaikuttaa negatiivisesti"

Vaikka nykymiehet hoitavat enemmän kotitöitä kuin ennen, naiset pyörittävät edelleen taloutta – ja kärsivät siitä.

Äitiyden näkymätön taakka on musertava ja saattaa jopa tehdä hallaa mielenterveydelle. Vaikka nykymiehet hoitavat enemmän kotitöitä ja lapsia kuin ennen, naiset pyörittävät edelleen taloutta myös siinä tilanteessa, että käyvät töissä, kertoo Independent.

Tutkimus aiheesta julkaistiin Sex Roles -julkaisussa.

"Näkymättömät työt" haittaavat mielenterveyttä

Tutkimukseen osallistui 400 pienen lapsen äitiä, joilla oli myös kumppani. 65 prosenttia tutkituista naisista kävi töissä.

Arizonan ja Oklahoman yliopistojen tutkimuksessa selvisi, että niin sanotut "näkymättömät työt" ovat yhteydessä naisten kokemiin tunteisiin tyhjyydestä ja toisaalta häkeltyneisyydestä arjen keskellä.

Ylikuormitetut äidit kokivat tyytymättömyyttä myös parisuhteeseen

Yhdeksän kymmenestä naisesta koki olevansa yksin vastuussa perheen aikataulujen suunnittelemisesta. Seitsemän kymmenestä koki vastaavansa myös muista perheen asioista, kuten kotitöiden jakamisesta ja rutiinien ylläpitämisestä.

Kahdeksan kymmenestä äidistä kertoi olevansa perheessä se henkilö, joka tuntee lapsen opettajat. Puolet äideistä teki perheen päätökset sijoituksista, lomista, suurista remonteista ja esimerkiksi auton ostamisesta.

Moni koki vastaavansa myös lapsensa tunnetason tarpeista.

Lapsen hyvinvoinnista vastaavat äidit kokivat tyytymättömyyttä elämään ja parisuhteeseensa; lisäksi he olivat stressaantuneita. Tutkimusta tehneen Suniya Lutharin mukaan äidit ovat usein ensimmäisinä vastaamassa lapsen hätään.

– Se on hyvin raskas työ; voi olla pelottavaa tehdä itsenäisesti päätöksiä, jotka voivat pahentaa tilannetta lapsen onnellisuuden lisäämisen sijaan, Luthar sanoo.

"Näkymätöntä työtä" hoitavat yleensä naiset

Vaatii henkistä ja tunnetason työtä esimerkiksi pysytellä selvillä siitä, minkä kokoisia vaatteita lapselle pitää ostaa ja minä päivänä perheenjäsenten pitää olla missäkin. Tutkijoiden mukaan muun muassa nämä tehtävät ovat "näkymätöntä työtä", jonka naiset yleensä hoitavat.

– Ei ole epäilystäkään siitä, että jatkuva asioiden jonglööraus ja monen asian tekeminen yhtä aikaa vaikuttaa negatiivisesti mielenterveyteen, Luthar sanoo.

Ne naiset, jotka kokivat olevansa vastuussa kodista, olivat uupuneita eikä heillä ollut aikaa itselleen.

– Vaikka naiset hoitaisivat fyysisesti vähemmän pyykkikuormia, heillä on edelleen vastuu siitä, ettei pyykinpesuaine lopu, että kaikki likaiset pyykit löytävät tiensä pesuun ja että puhtaita pyyhkeitä on aina tarjolla, tutkimusta tehnyt Lucia Ciciolla kuvaa.

Lue myös:

    Uusimmat