Mainos

Perhehoitoliitto huolissaan perhekotipulasta

Perhehoitoliitto on huolissaan sijaisperheiden vähyydestä. Perhekotien tarve kasvaa nopeasti, sillä viime vuosina lasten huostaanotot ovat lisääntyneet 500 lapsen vuosivauhdilla. Noin puolet heistä sijoitetaan perheisiin.

Perhekodeissa asuu tällä hetkellä reilut 6000 suomalaista, pääosin lapsia, mutta mukana on myös kehitysvammaisia, psykiatrisia potilaita ja vanhuksia.
-Tulevaisuudessa juuri vanhuksista on tulossa entistä suurempi perhehoidon käyttäjäryhmä. Tämä on myös taloudellisesti järkevää, sillä laitoshoito maksaa kolmessa päivässä yhtä paljon kuin perhehoito kuukaudessa, Perhehoitoliiton puheenjohtaja Jussi Särkelä arvioi.

Jyväskylässä 15-vuotisjuhlaansa viettänyt Perhehoitoliitto on valinnut vuoden perhehoitajaksi Raimo ja Vuokko Salmisen. Keuruulaispariskunta aloitti tukiperheenä parikymmentä vuotta sitten. He ovat kasvattaneet aikuiseksi kaksi sijaislasta ja nykyään Salmisen perheessä asuu seitsemän kehitysvammaista aikuista. Vuoden perhehoidon sosiaalityöntekijäksi valittiin Helsingin kaupungin johtava sosiaalityöntekijä Ilona Kuntonen.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.