Perhe kehitti tarkan desinfiointirutiinin marketissa työskentelevälle pojalleen: Kaikki putsataan avaimista alusvaatteisiin
Adam Lefrancke, 19, työskentelee paikallisessa supermarketissa Uudessa-Seelannissa koronaviruskriisin keskellä. Muut perheenjäsenet eivät työskentele kodin ulkopuolella. Tämä on johtanut radikaaleihin puhdistustoimenpiteisiin aina Adamin palatessa töistä kotiin.
Perhe on pystyttänyt autotalliinsa puhdistautumispisteen, jonka kautta Adam saapuu päivittäin töistä kotiin. Puhdistautumisrutiineihin kuuluu mukana olleiden tavaroiden desinfiointi, vaatteiden pesu ja suihkussa käynti. Asiasta kertoo NZ Herald.
Vuoron loppuessa Adam viestittää äidilleen lähtevänsä töistä, jonka jälkeen äiti lataa pesukoneen käyttövalmiiksi. Puhdistautumispiste odottaa jo valmiina.
– Ainoa tapa, millä virus voi tulla sisään ovestamme, on Adamin kautta. Ajattelimme, että meidän pitää suojella sekä häntä että itseämme, selittää Adamin äiti Jude Hawley.
Yksityiskohtainen rutiini antaa perheelle mielenrauhaa
Adam suorittaa rutiininsa aina töistä tullessaan, vaikka vuoro päättyisikin vasta iltamyöhään. Hän saapuu suoraan autotalliin, jossa puhdistautumispiste odottaa häntä. Pisteellä on muun muassa kannu, kumihanskat ja desinfiointiainetta.
Adam desinfioi kaikki tavaransa, jotka haluaa ottaa mukaansa sisälle: muun muassa aurinkolasinsa, avaimensa, kännykkänsä ja lompakkonsa.
Pojan äiti on avannut valmiiksi sisälle johtavan oven ja pyykinpesukoneen luukun. Tultuaan taloon sisälle Adam heittää kaikki vaatteensa pesukoneeseen ja suuntaa suihkuun, välttäen koskemasta mihinkään.
Adam kertoo rutiinin suorittamisen tuovan perheelle hieman mielenrauhaa vaikeassa tilanteessa.
– Minusta tuntuu paremmalta, kun puhdistaudun. Mietin silti, jätämmekö jotain huomaamatta?
Marketin työntekijöille on annettu hengityssuojaimet, hanskat ja desinfiointiainetta. Lisäksi työntekijät noudattavat kahden metrin turvaväliä.
– Me teemme tarpeeksi, ja toivon vain, että myös asiakkaat toimivat samoin pitääkseen meidät turvassa, Adam sanoo.
Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
Perhe tukee poikansa työtä
Adam rakastaa työtään ja haluaa tehdä kaikkensa auttaakseen ihmisiä vallitsevassa tilanteessa. Pojan äiti Jude kertoo tukevansa täysillä tämän työskentelyä.
Adamin kanssa samassa kaupassa työskentelevien lasten vanhemmat ovat kyselleet perheeltä neuvoja puhdistautumiseen.
– Eiväthän kauppojen työntekijät voi vain jättää menemättä työpaikoilleen. Meillä ei olisi supermarketteja, ja olisimme kaikki pulassa. Jonkun se on tehtävä, eikö vain? äiti summaa tuntemuksensa.
Lähde: NZ Herald
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää