Hyrre-kissa päästettiin ulos maanantai-iltana. Perhe ihmetteli, kun lemmikki ei palannutkaan kotiin. Eilen selvisi järkyttävällä tavalla, että naapuri oli ampunut kaksi kissaa metsässä.
– Onhan se törkeää, miten tappaa naapurin lemmikin ja kehuskelee asialla Facebookissa. Mitä hän luulee sillä saavansa? Aili ihmettelee.
Hyrre saapui Ailin perheeseen, kun yksi perheen kissoista teki pentuja. 3-vuotias Hyrre oli yksi niistä.

Hyrren kohtalo selvisi eilen, kun naapuri tuli kertomaan tapahtumasta.
– Alueemme metsästysseuran puheenjohtaja oli ampunut hänen kissansa ja meidän kissamme. Naapurin näyttäessä Facebookissa julkaistua kuvaa näimme heti, että Hyrre se on, Aili kertoo.
Kissoja kadonnut ennenkin
Seudulla on kadonnut kissoja epäilyttävän paljon.
– Meillä on ennenkin kadonnut kissoja ja tällä toisella naapurilla myös ja muillakin naapureilla, Aili kertoo.
Miehen julkaisema kuva saa naisen pohtimaan, onko mies kenties myös muiden kissojen katoamisten takana.
– Joskus naapurit olivat puhuneet samasta miehestä, mutta emme tienneet mitään varmaksi. On ollut juttuja, että hän olisi kouluttanut koiria hyökkäämään kissojen kimppuun.
Mies paljasti itse kahden kissan ampumisen omassa päivityksessään.
– Mies kertoi Facebookissa, että koirat ovat nyt oppineet. Emme ole nähneet kuin kuvan, jossa koirat istuvat kissojen vieressä.

