Pentti Saarikosken viimeinen päiväkirja julki

Runoilija Pentti Saarikosken viimeisiä aikoja valaiseva dokumentti on tuotu julkisuuteen. Runoilijan viimeinen vaimo, Mia Berner, on antanut kirjallisuuslehti Parnasson julkaista päiväkirjan, jota Pentti Saarikoski kirjoitti Ranskassa, Bretagnessa, vain viisi kuukautta ennen kuolemaansa.

On kirjallinen sensaatio, että runoilija Pentti Saarikoskelta löytyy julkaisematonta aineistoa 14 vuotta kuoleman jälkeen. Pentti Saarikoski oli aikansa suurimpia kuuluisuuksia ja viime vuosina hänen elämäänsä ovat muistelleet monet lähipiiriin kuuluneet, mutta nyt ääneen pääsee jälleen runoilija itse.

Saarikoski kirjaa kaunistelemattomaan tapaansa kuinka vaimo Mia Berner jäkättää aukijääneestä kaasuhanasta ja räksyttää ylösjääneestä vessanringistä. Totisiin kirjoitustöihin pitäisi ruveta, mutta kirjailija ei oikein jaksa. Syntyy runon alkioita ja käännöstyöt alkavat sujua.

Kielitaitonsa Saarikoski kuittaa lyhyesti:
-Kieliä oppii, vaikeaa on oppia ajattelemaan - ihmisiksi. Väliin Saarikoski kirjaa, nyt liioittelulta kuulostavan, pelkonsa, siitä, että hänet ehkä unohdetaan Suomessa. Silti hän ei kadu muuttoaan Ruotsiin, koska sanoo vieraisiin oloihin muuttamisen nostaneen hänet vahvoihin suorituksiin.
(MTV3/Terhi Salminen)


Lue myös:

    Uusimmat