Pekka Saravo luonnehtii kohumaalivahti Dominik Hrachovinaa: "Käsitykseni tulee ihan muualta kuin nykyisistä somepäivityksistä"

SM-liigan puolivälierät alkavat – Pekka Saravo kertaa miten muutokset vaikuttavat 8:09
SM-liigan puolivälierät alkavat – Pekka Saravo ennakoi otteluparit ja kertaa, miten muutokset vaikuttavat.

Vakaana tunnettu jääkiekon SM-liigaseura Tampereen Tappara on ajautunut koronatoimillaan ja viestinnällään poikkeukselliseen julkiseen myllerrykseen. Pelaajista eniten laineita on nostattanut kyseenalaisilla mielipiteillään tshekkimaalivahti Dominik Hrachovina. C Moren asiantuntija, Tapparan seuraikoni Pekka Saravo kertoo nyt, mitä hän tästä ajattelee.

Saravo ennakoi SM-liigan puolivälieriä ylälaidan videolla.

Tapparan viestintä asiasta hämmensi, seura kun pahoitteli tiedotteessaan "mielipahaa ja negatiivista julkisuutta" itse teon sijaan, vaikkakin myönsi virheen.

Terveystalo päätyi purkamaan yhteistyönsä Tapparan kanssa, ja sittemmin Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola möläytti lehdistötilaisuudessa, että "ne, ketkä eivät ole Tappara-sydämisiä, häipyvät pois".

Poliisin tutkimuksista sittemmin selvisi, että koronarajoituksia rikkoneita Tapparan pelaajia oli yhteensä kuusi.

Jo aiemmin Tapparan maalivahti Dominik Hrachovina oli levittänyt sosiaalisessa mediassa salaliittoteorioita koronasta. Hän sanoi medialle Sport.sk:n mukaan, että kyse olisi "median keksimästä teatterista"

Tappara on saanut kaiken tämän myötä runsaasti kielteistä julkisuutta, mutta seurassa takavuosina kolme Suomen mestaruutta voittanut Saravo arvioi, ettei mylläkkä vaikuta kuitenkaan kirvesrintojen peliesityksiin.

– Luotan, että joukkueessa on niin kokeneita pelaajia, että he osaavat viedä viestiä eteenpäin ja saada asiat sellaiselle telalle, että kaukalon ulkopuoliset asiat eivät vaikuta peliin. Eivät ne tietysti koskaan myöskään mitään positiivisia asioita ole, mutta siellä on virheet myönnetty ja pakko on mennä eteenpäin, Saravo sanoo.

Saravo pohtii, että usein ulkopuolelta tuleva paine tai riepottelu tiivistää joukkuetta, mutta hän ei usko tähän nykyisessä tilanteessa.

– Uskoisin, että tämä on tässä yhteiskunnassa nyt sellainen asia, että tämä on erillisenä käsitelty eikä tätä yritetäkään käyttää kopin sisäpuolella aseena jatkoa ajatellen.

Tapaus Hrachovina

Dominik Hrachovinan viestejä Saravo puntaroi mietteliäänä kysymyksen koskiessa sitä, pitääkö seuran pelaajan voida julkaista somessa mitä tahansa mielipiteitä, vai tulisiko tämän miettiä myös edustamaansa seuraa ja sen julkikuvaa.

– Totta kai jokaisen yksilön vastuulla on paljon, minkälaisen kuvan mihinkin antaa, mutta siihen en osaa ottaa kantaa, voiko joukkue säädellä sitä, mitä kukin julkaisee.

Saravo ja Hrachovina pelasivat Tapparan edustusjoukkueessa kolmella yhteisellä kaudella, joiden aikana Saravo muodosti tshekistä positiivisen, yhä kantavan mielipiteen.

– Kyllä minun käsitykseni tulee ihan muualta kuin nykyisistä somepäivityksistä. En osaa niihin kauheasti ottaa kantaa, enkä niin paljon myöskään somea seuraa. Jos minulta kysytään, millainen käsitys minulla on Hrachovinasta, se pohjautuu ihan täysin pelivuosiin. Taisin istua kolme vuotta hänen vieressään, ja hän oli oikein erinomaisen hauska ja mukava vieruskaveri.

Runkosarjassa neljänneksi sijoittunut Tappara kohtaa runkosarjavitosen KalPan tänään maanantaina käynnistyvässä puolivälieräsarjassa. Kaikki SM-liigaottelut ovat nähtävissä cmore.fi-suoratoistopalvelussa.

Maanantain puolivälieräotteluiden aikataulu:

Kello 16.00
Lukko–Ilves
TPS–Pelicans

Kello 18.30
HIFK–Kärpät
Tappara–KalPa

Lue myös:

    Uusimmat