Pankit: Keinotellaanko luoton katumusajalla?

Suurimmissa pankeissa suunniteltuun kulutusluottojen katumusaikaan suhtaudutaan neutraalisti mutta varauksella. Turun Sanomat kertoi tänään, että oikeusministeriö aikoo yhtenäistää kulutusluottojen markkinointia säätelevän lain. Uuden säädöksen mukaan katumapäälle tullut kulutusluottojen ottaja voisi kahden viikon kuluessa perua luottosopimuksen ilman perusteluja. Tuolloin hänen pitäisi kuitenkin maksaa korot ajalta, jolloin rahat ovat olleet hänen käytössään.

Laki on käytössä jo kulutusluottojen etäkaupassa, nyt se tulisi koskemaan myös konttorista otettuja lainoja.

Pankeissa pelätään lähinnä sitä, etteivät kuluttajat ala keinotella "ilmaisella laina-ajalla". Rahaahan voi aina yrittää sijoittaa kovemmalla tuotolla jonnekin muualle.

- Minusta se ei nykykäytäntöä juurikaan muuta. Meillä konttorista otetun kulutusluoton voi milloin tahansa maksaa pois. Eli meillä ei ole mitään rajoitteita, joilla viivästytettäisiin lainan takaisinmaksua, yksikönjohtaja Jussi Mekkonen Nordean kotitalousasiakkaat -puolelta kertoo.

Osuuspankissa uudistukseen otetaan astetta varovaisempi asenne.

- Tottakai asiakkaan pitäisi sitten maksaa tältä laina-ajalta kertynyt korko aivan normaalisti. Lisäksi katsoisin, että asiakkaalta pitäisi voida veloittaa jotain siitä työstä, mikä konttorissa on tehty lainasopimuksen yhteydessä. Siellä kuitenkin tehdään luottokartoitus ja täytetään asiakirjoja, kehittämisjohtaja Matti Korkeela Osuuspankkikeskuksesta sanoo.

Laki käytössä jo pikavippifirmoilla

Kulutusluottojen etäkaupassa kahden viikon katumusaika on kirjattu jo kuluttajansuojalakiin. Uudistus ei siis tulisi muuttamaan useimpien pikavippi-firmojen toimintaa.

Pikalainayhtiö Monetissa nykyiseen käytäntöön ei haluta ottaa kantaa puolesta taikka vastaan.

- Tietysti se mahdollisuus pitää asiakkaalle suoda, että jos haluaa perua lainan, niin se on mahdollista, kertoo Monetin markkinointipäällikkö Vappu Nieminen.

Hänen mukaan lainapäätöksen peruutuksia tulee harvoin.

- Ihan muutama on tullut. Näyttää siltä, että ihmiset harkitsevat näitä asioita tarkkaan, Nieminen jatkaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat