Paketoi joululahjat ekologisesti – näin vähennät joulun jätevuorta

Vietä ekologinen joulu ja muista lähimmäisten lisäksi myös ympäristöä. Jouluna taloyhtiöiden roskapöntöt täyttyvät ruokapakkauksista, lahjapapereista ja muista jätteistä. Kääri joululahjat sanomalehtiin tai mainoksiin, persoonallinen paketti ilahduttaa myös lahjansaajaa.

Lahjapaperit sekajätettä

Tavallista lahjapaperia ei voi kierrättää muun paperin joukossa siinä olevan runsaan värimäärän vuoksi. Lahjapaperit, joissa on paljon painoväriä, teippiä ja tarroja kuuluvat sekajätteeseen.

Jos saat lahjapaperiin paketoituja lahjoja, avaa paketit varovasti ja säästä lahjapaperit ensi joulua varten. Riekaleiset joululahjapaperit voi laittaa energiajätteisiin, jos kiinteistöllä on energiajätteen erilliskeräys.

Askartele kauniita ekopaketteja

Persoonallisen joululahjapaperin voi tehdä vaikka koristelemalla tai värjäämällä vanhan sanomalehden tai kiinnittämällä voimapaperiin vanhoista lehdistä ja kalentereista leikattuja kuvia.

Koristele paketti paperinarulla tai kauniilla silkkinarulla, jonka lahjansaaja voi säästää myöhempää käyttöä varten.

Lahjat voi myös paketoida uudelleen käytettäviin materiaaleihin, esimerkiksi kauniisiin kangaspusseihin tai rasioihin.

Teksti: MTV3

Kuvat: Lehtikuva

Lue myös:

    Uusimmat