Paalupaikalle täräyttänyt Valtteri Bottas mykistyi Mercedeksen ylivoimasta – "Olimme omassa sarjassamme"

Valtteri Bottas ajoi upeasti paalupaikalle kauden ensimmäisissä aika-ajoissa Itävallassa. Suomalaistähti oli syystäkin tyytyväinen.

Mercedeksen suomalaiskuljettaja Bottas oli syystäkin tyytyväinen aika-ajojen jälkeen. Hirmuajan tauluun jo päätösosion ensimmäisellä vedolla lyönyt Bottas päihitti tallitoverinsa Lewis Hamiltonin vain 0,012 sekunnilla.

Bottas joutui hetken verran jännittämään lopullista sijoitustaan, koska hänen toinen yrityksensä epäonnistui karusti, kun hän ajautui ulos radalta. Ensimmäinen aika kuitenkin riitti paalupaikkaan, mikä sai pitkään kauden alkua odottaneen Bottaksen myhäilemään.

– Tämä tuntuu erittäin hyvältä. Olen ikävöinyt näitä aika-ajojen jälkeisiä fiiliksiä ja tärinöitä. On erityistä viedä auto äärirajoille, Bottas toteaa F1:n haastattelussa.

– Olen valmistautunut tätä varten jo pitkään. Tämä tuntuu niin hyvältä. Talli teki upeaa työtä, hän jatkaa.

Paalupaikkataistelusta muodostui lopulta Mercedeksen tähtikuljettajien välinen taisto. Kolmanneksi Red Bullillaan ajanut Max Verstappen jäi Bottaksen kärkiajasta peräti 0,538 sekuntia.

– Näytti siltä, että olimme omassa sarjassamme. Se on todella vaikuttavaa nähdä. Olen todella vaikuttunut. Kiitos kaikille tiimiläisille. Auto on todella häikäisevä ajettava, Bottas ylistää.

Lue myös:

    Uusimmat