Oulun ampujaksi epäilty tuomittu raa'asta kirvessurmasta

Oululaisessa pizzeriassa tapahtuneesta ampumisesta epäilty mies on saanut tuomion kirveellä tehdystä raa'asta taposta. Surma tapahtui Oulussa meren jäällä vuonna 2006 miehen ollessa 19-vuotias.

Mies oli ollut ystävänsä kanssa juopottelemassa Kraaselin saaressa helmikuussa. Paluumatkalla pitkäaikaisille ystäville oli tullut riitaa ja he olivat alkaneet töniä toisiaan. Nuorukainen oli hermostunut ja vetänyt repustaan isokokoisen kirveen, jolla oli lyönyt ystäväänsä kymmeniä kertoja muun muassa päähän, kasvoihin ja selkään.

Oulun käräjäoikeus tuomitsi miehen tuolloin murhasta elinkautiseen vankeuteen. Oikeus perusteli tuomiota teon poikkeuksellisella raakuudella. Tuomiota lievennettiin seuraavana vuonna Rovaniemen hovioikeudessa, jossa hänelle määrättiin 11 vuotta vankeutta. Hovioikeus perusteli lievennystä sillä, ettei tekoon liittynyt minkäänlaista harkintaa.

Miehen Facebook-profiilitietojen mukaan hänellä on kytköksiä rikollisjärjestö United Brotherhoodiin. Se on kolmen rikollisjengin, Rogues Galleryn, M.O.R.E:n ja Natural Born Killersin yhteenliittymä. Keskusrikospoliisi pitää jengiä erittäin vaarallisena ryhmänä.

Poliisi on jo aiemmin vahvistanut, että epäilty on toiminut rikollisjärjestössä. Ampuminen ei kuitenkaan näyttäisi liittyvän tähän kytkökseen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat