Oulun ampujaksi epäillyllä raskas rikostausta - tulitusta edelsi riita?

Oululaisessa pizzeria Monacossa ammuskelleella 24-vuotiaalla suomalaisella miehellä on erittäin raskas rikostausta. Tutkinnanjohtaja Risto Viippola Pohjois-Suomen poliisista kertoo MTV3 Uutisille, että mies on kärsinyt esimerkiksi tuomion vuonna 2006 tekemästään taposta.

Viippolan mukaan epäilty oli ehtinyt tilata ravintolassa normaalisti pizzan, ennen kuin hän ilmeisesti suuttui jostain. Poliisi selvittää nyt, edelsikö ammuskelua sanaharkka ravintolan työntekijöiden kanssa.

Viippolan mukaan ampujan aiemmat väkivaltaiset teot ovat olleet hyvin äkillisiä ja satunnaisia. Ne eivät ole kohdistuneet maahanmuuttajiin, mutta rasismia tutkitaan kuitenkin yhtenä mahdollisena motiivina.

Alkoholilla oli osuutta tapahtumiin. Epäilty surma-ase on poliisin mukaan hankittu varastamalla asuntomurron yhteydessä viime vuoden marraskuussa. Ase on puoliautomaattinen pistooli.

Poliisin mukaan ammuskelussa kuollut 21-vuotias ja haavoittunut 42-vuotias mies ovat syntyisin marokkolaisia. 42-vuotias on toipumassa vammoistaan. Ampujaa karkuun päässyt pizzeriayrittäjä on myös maahanmuuttajataustainen.

Ampujaksi epäilty mies ampui itseään tulituksen päätteeksi. Hän on kriittisessä tilassa sairaalassa, eikä hänen selviämisensä ole todennäköistä.

Lue myös:

    Uusimmat