Oscar-gaalaa lykätään kahdella kuukaudella – palkinnot jaetaan vasta huhtikuussa

16:48
Oscar-palkinnot jaettiin tänä vuonna Los Angelesissa 92. kerran

Oscar-gaala järjestetään ensi vuonna vasta huhtikuussa.

Oscar-palkinnot jaetaan ensi keväänä kahdeksan viikkoa suunniteltua myöhemmin koronaviruspandemian vuoksi. Asiasta kertoi maanantaina Yhdysvaltain elokuva-akatemia, joka jakaa palkinnot. Järjestyksessään 93. Oscar-gaala järjestetään 25. huhtikuuta vuonna 2021.

Koska koronapandemia on sulkenut elokuvateatterit ja pakottanut elokuvastudioita lykkäämään elokuvien julkaisuajankohtia, on myös Oscar-palkintojen aikarajaa pidennetty. Oscar-ehdokkaiksi hyväksyttävien elokuvien julkaisun takaraja oli aiemmin 31. joulukuuta, mutta se siirrettiin nyt ensi vuoden helmikuun 28. päivälle.

Akatemian puheenjohtaja David Rubin ja toimitusjohtaja Dawn Hudson kertoivat tiedotteessa, että he toivovat takarajan siirtämisen tarjoavan elokuvantekijöille joustavuutta saada elokuvansa valmiiksi sen sijaan, että heitä rankaistaisiin jostain, mikä ei ole kenenkään hallinnassa.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja