Onko työkaverisi todellisuudessa toksinen tyyppi? Pidä silmällä näitä varoitusmerkkejä

Asiantuntijat kertoivat Huffington Postille merkkejä, jotka voivat viitata siihen, että sinun ja työkaverisi välinen ystävyys on epäterveellä pohjalla.

Hyvien työkaverien kanssa päivä voi sujua rattoisammin ja heidän seuransa voi antaa sinulle energiaa. Aina tilanne ei kuitenkaan ole näin ruusuinen.

Henkilöstöjohtamisen apulaisprofessori Jessica Methot yhdysvaltalaisesta Rutgersin yliopistosta on tutkinut työkaveruuden hyviä ja huonoja puolia. Hän kertoo Huffington Postille, että työkaverisuhteessa joudutaan tasapainottelemaan kahden eri asian välillä: toisaalta sinun pitää hoitaa roolisi työkaverina, jolla on tiettyjä liiketoimintaan liittyviä vaatimuksia. Toisaalta välillänne voi olla vallita epämuodollinen ystävyyssuhde.

Methot kertoo, että tämä kaksijakoisuus voi aiheuttaa ristiriitaa. Hän kertoo myös, että työkaveruus vaatii kahdenlaista kunnioitusta: sinun pitää muistaa kunnioittaa toista ammattilaisena sekä myös henkilökohtaisella tasolla. 

– Suhde ei selviä, jos joudut tekemään jommankumman suhteen kompromisseja, hän uskoo.

Hyvät ystävät voivat tukea sinua kaikessa rajattomasti. Työkavereiden välisessä ystävyydessä pitäisi kuitenkin Methotin mielestä olla tietyt rajat, jotta suhde pysyisi ammattimaisena. Methotin mielestä hälytyskellojen pitäisi soida, jos työkaveri alkaa mennä yli näiden rajojen.

Varoitusmerkki 1: Hän odottaa sinun olevan aina puolellaan

Methotin mukaan ystävyys vaatii tietynlaista suosimista, mutta työpaikalla et voi näyttää olevasi samalla tavalla yhden kollegan puolella. Hyvä ystävä ymmärtää, että sinun täytyy säilyttää tietynlaiset ammatilliset rajat hoitaaksesi työsi.

Myrkyllinen työkaveri voi odottaa, että olisit hänen puolellaan projektia koskevissa erimielisyyksissä. Hän saattaa olettaa, että kerrot hänelle kaikki kuulemasi sisäpiiritiedot ja loukkaantuu, jos et näin tee.

Organisaatioviestintään perehtynyt Arizonan yliopiston professori Patricia Sias on tutkinut työpaikoilla muodostuvia ystävyyssuhteita. Hän havaitsi, että ristiriitaiset odotukset ovat suurimpia syitä sille, että työkaverius tulee tiensä päähän.

Hänen vuonna 2004 julkaisemassaan tutkimuksessa oli tilanne, jossa esihenkilö ja alainen olivat hyviä kavereita. Alaisen asemassa oleva henkilö otti kovasti nokkiinsa moitteista, joita esihenkilö hänelle työn teosta osoitti. Osapuolten välit menivät tämän takia varsin kurjaan jamaan.

Työkaveriudessa voikin olla vaikea erottaa työ ja kaveruus. Kollegoiden välinen ystävyys voi tulla tiensä päähän stressin ja suuttumuksen seurauksena.

Varoitusmerkki 2: Ylläpidät ystävyyttä pelon vuoksi

Eräs toinenkin merkki voi kertoa, että työkaverisuhteenne on myrkyllinen. Hälytyskellojen pitäisi soida, jos sinua pelottaa saada työkaverisi näyttämään hänen huonompi puolensa nähtyäsi, miten hän kohtelee niitä työpaikan ihmisiä, joista ei pidä.

Työkaverin kosto voi näkyä esimerkiksi siten, että tämä ei enää vastaa sähköposteihin. Voi käydä niinkin, että hän alkaa kääntää toisia ihmisiä sinua vastaan.

– Kun tunnet jonkun tarpeeksi hyvin, tiedät, mihin hän pystyy. Jos sinua pelottaa, mihin kaikkeen työkaverisi voi kyetä, olet tavannut melko myrkyllisen tyypin, sanoo nevadalainen psykologi Tanisha Ranger.

Ystävyyssuhteen ylläpitäminen silkan pelon vuoksi ei tee hyvää sinulle tai sille, miten kauan jaksat ehkä olla töissä samassa firmassa. Ranger suosittelee miettimään työpaikan vaihtoa, jos toinen tuntuu toksiselta ja on mielestäsi organisaatiossa niin vahvasti läsnä, että et pysty välttämään työskentelyä hänen kanssaan.

Varoitusmerkki 3: Työkaveri pettää luottamuksesi

Hyvä ystävyyssuhde perustuu molemminpuoliselle luottamukselle. Myrkyllinen ystävyyssuhde rakentuu sille, että koet joutuvasi olemaan koko ajan varuillasi tämän henkilön läsnäollessa.

Sias on havainnut, että työkaverien välinen ystävyys päättyy usein myös silloin, jos toinen kokee tulleensa petetyksi. Näin voi käydä esimerkiksi tilanteessa, jossa työkaveri käy läpi toisen kansioita ilman lupaa.

Methot kertoo, että luottamuksen pettämisessä ei välttämättä ole kyse niin isoista asioista kuin selkäänpuukottaminen. Se voi myös ilmetä näennäisesti pienemmillä tavoilla, jotka saavat sinut miettimään, että voitko sittenkään luottaa työkaveriisi. Työkaveri saattaa paljastaa yksityisasioitasi muille tai hyödyntää luottamuksella kertomaasi tietoa omien ammatillisten pyrkimystensä edistämiseen.

– Hän voi pimittää tietoa, joka olisi sinulle työsi ja itsesi kehittämisen kannalta hyödyllistä, Methot sanoo.

– Hän ei halua sinun menestyvän yhtä hyvin. Ei siinäkään tapauksessa, että välittäisi sinusta ihmisenä. Kaikki tällaiset asiat herättävät kysymyksen siitä, millä pohjalla työkaverisuhteenne luottamus on.

Etkö uskalla avata suutasi töissä? Tämä video voi auttaa. Juttu jatkuu videon alla.

Etkö uskalla avata suutasi töissä? Katso tämä 0:53
KATSO VIDEO: Röyhkeyskoulu-kirjan kirjoittaja Jenni Janakka neuvoo, miten jokainen uskaltaa avata suunsa palaverissa.

Varoitusmerkki 4: Alat itsekin käyttäytyä ilkeästi

Jos vietät aikaa työkavereita kohtaan ilkeästi käyttäytyvien ihmisten kanssa, saatat herkemmin itsekin sortua ilkeään ja huonoon käytökseen. Urakonsultti Jennifer Tardy varoittaa, että tällöin voit tulla vaurioittaneeksi omaa mainettasi työpaikalla.

Ranger kertoo lisäksi, että myrkyllinen työdynamiikka voi saada sinut sanomaan tai tekemään asioita, joita et muuten tekisi. 

– Jos huomaat käyttäytyväsi todella ilkeästi ja juoruilevasti tavoilla, joilla et työsuhteen ulkopuolella toimisi, on se merkki siitä, että suhde ei ole terveellä pohjalla, Ranger sanoo.

Varoitusmerkki 5. Työkaverin kanssa oleminen tuntuu ikävältä

Työkaverien välinen dynamiikka voi siis joskus olla epäterveellä pohjalla. Methot kertoo, että silloin kollegasuhteeseen voi liittyä ristiriitaisia tunteita. Niiden vuoksi sinun voi olla vaikeampi päättää, pitäisikö ystävyys pistää poikki vai ei.

– Kyse ei ole mistään käännekohdasta, jossa yhtäkkiä alkaisimme vain ja ainoastaan vihata tuota kyseistä ihmistä. Sen sijaan kyse on ristiriitaisista tuntemuksista, Methot selittää.

– Tilanne vaatii enemmän henkistä energiaa, jos toisaalta edelleen välitämme toisesta tai jos emme oikein kykene selvittämään, miten ratkaista tuo ristiriitaisuuden tunne.

Kuulostaako tutulta? Siinä tapauksessa Methot kehottaa sinua pohtimaan, innostaako sinua puhua tämän henkilön kanssa tai oppia häneltä asioita. Vai tuntuuko siltä, että vuorovaikutus hänen kanssaan vie sinusta mehut? 

Tämä pohdiskelu voi auttaa sinua selvittämään, onko työkaverisuhde edelleen hyödyllinen. Voisit myös puhua tilanteesta jonkun sellaisen kanssa, joka ei työskentele samassa paikassa.

Kuuntele vaistoasi

Loppupeleissä on tärkeää kuunnella omia vaistojaan: Saako ajatus työkaverin kanssa lounastamisesta tai yksille töiden jälkeen lähtemisestä sinut ahdistumaan ja tuntemaan olosi hermostuneeksi? Sanotko hänen olevan kaverisi, mutta yhteiset tapaamiset ahdistavat?

– Jos tunnet olosi epämukavaksi ja vaikka et osaisikaan ihan nimetä sen syytä, tuota tuntemusta on tärkeä kunnioittaa, sanoo Ranger.

– Jos sinusta tuntuu jonkun seurassa epämukavalta, se on erittäin hyvä merkki kertomaan siitä, että jotain on pielessä.

Alla olevalla videolla kerrotaan, kuinka monta taukoa työpäivän aikana tulisi pitää.

Näin monta taukoa työpäivän aikana täytyisi pitää! 3:57
KATSO VIDEO: Näin monta taukoa pitäisi pitää työpäivän aikana!

Lue myös:

    Uusimmat