Onko tämä tuote tullut Suomen autokauppaan jäädäkseen? "Kannattaa miettiä huolella, ettei loppumetreillä tule yllätyksiä"
Yksityisesti hankittujen leasingautojen määrät ovat kasvussa, vaikka pienistä luvuista vielä puhutaankin.
Uusien autojen yksityisleasing kasvattaa suosiotaan Suomessa. Yksityisten vuokrasopimusten määrät ovat vielä pieniä, mutta kysynnän suunta on selvä: ylöspäin.
Esimerkiksi kuluvan vuoden tammi–helmikuussa yksityisesti vuokrattujen uusien autojen määrä kolminkertaistui viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.
Viime vuoden alusta ensirekisteröidyistä autoista keskimäärin neljä prosenttia on hankittu yksityisleasingillä.
Palvelussa maksetaan auton käytöstä, auton omistusoikeus säilyy rahoitusyhtiöllä.
– Suhtautuminen omistamiseen on selvässä murroksessa, yhä useampia arkisia asioita hoidetaan omistamisen sijasta kuukausimaksulla. Myös autoilu voi kuulua näihin, Nordea Autorahoituksen johtaja Kristian Ajanto sanoo.
Hänen mukaansa yksityisleasing on tullut autokauppaan jäädäkseen.
– Tällä hetkellä se kasvattaa eniten kiinnostavuuttaan asiakkaiden keskuudessa.
Ei vielä massojen suosiossa
Palvelun absoluuttinen tilauskanta on kuitenkin vielä vaatimattomalla tasolla. Suomessa oli helmikuussa 4 352 yksityisliisattua henkilöautoa.
Tuotetta markkinoidaan muun muassa autoilun kustannusten hallintakeinona.
Lue myös: Suomen autokaupasta iskettiin tiskiin kammottava arvio: "Kyse on kokonaisvaltaisesta kriisistä"
– Taloudellista ennakoitavuutta arvostavat ovat keskimääräistä kiinnostuneempia tällaisesta ratkaisusta. Palvelu sisältää lähes kaikki autoilun kulut kiinteään kuukausihintaan, veroja ja polttoainekustannuksia lukuun ottamatta, Ajanto toteaa.
3–5 vuoden sitoutuminen
Autoalan keskusliiton toimitusjohtaja Pekka Rissa luonnehtii yksityisleasingiä asiakkaan kannalta ”vaivattomaksi ratkaisuksi”.
– Kuluttaja voi niputtaa kaikki palvelut samaan kuukausimaksuun. Esimerkiksi korjaamopalvelut renkaanvaihtoineen ja huoltokustannuksineen laskutetaan suoraan leasingyhtiöltä, hän sanoo.
Toimitusjohtaja Rissa sanoo, että yksityisleasingin sopimusehtoihin kannattaa silti tutustua tarkoin.
– Kuluttaja sitoutuu kolmeksi, neljäksi vuodeksi arvioimiinsa tuleviin ajokilometreihin, joista kuukausimaksu osin koostuu. Kannattaa miettiä huolella, ettei leasingsopimuksen loppumetreillä tule yllätyksiä ylikilometreistä, joista joutuu lopussa kerralla maksamaan kilometrikorvauksia.
Kuukausieräiset tuotteet kiinnostavat, väliraha ei ole enää se juttu
Suomalaisen autorahoituksen käytännöt muuttuivat merkittävästi viime vuosikymmenen kuluessa. Aiemmasta välirahavetoisesta kaupanteosta on siirrytty erilaisiin kuukausieräisiin maksumuotoihin.
Lue myös: ”Nyt ei voi kilauttaa kaverille ja kysyä” – autoala aivan ennennäkemättömän haasteen edessä
Tällä hetkellä jo noin 60 prosenttia uusien autojen kaupasta tehdään erilaisten kuukausieräisten tuotteiden kautta.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että uuteen autoon pääse kiinni ilman perinteistä sukanvarsirahaa. Vaihtoautonkaan myyntiarvoa ei kauppaan tarvitse sitoa, vaan sen voi tarvittaessa käyttää muihin menoihin.
– Kyse on rahoitustuotteista, jossa uusi auto on vakuutena. Kuluttajan kannalta tämä on erittäin tehokas tapa hankkia auto ilman omaa pääomaa, Kian brand manager Rami Kittilä sanoo.
Suoritettava kuukausierä vaihtelee vuokrattavan auton koon ja ominaisuuksien mukaan. Automaattivaihteistolla varusteltu pikkuauto voi irrota alle 300 eurolla, mutta premium-luokan menijästä saa jo pulittaa melkein tuhatlappusen kuukaudessa.
Nordean Ajanto arvelee, että yksityisleasing voi madaltaa myös kalliimpien, vähäpäästöisten autojen hankintakynnystä.
– Sähköautot sekä hybridit ovat kalliimpia kuin tavalliset polttomoottoriautot ja ehkä siksi monen suomalaisen ulottumattomissa. Tämä ratkaisu tarjoaa mahdollisuuden niiden hankintaan.
Hänen mukaansa auton jälleenmyyntiarvon laskuun liittyvä riski siirtyy samalla asiakkaalta leasingyhtiölle.
– Jotkut saattavat miettiä, mikä sähkö- tai hybridiautojen jälleenmyyntiarvo on 3–5 vuoden kuluttua. Tässä mielessä yksityisleasing voi tukea hankintaa, kun auton jälleenmyyntiarvosta ei tarvitse kantaa huolta, hän sanoo.
Uusimmat
-
13:05
Kymmeniä kuoli Israelin öisissä iskuissa Gazaan, uusia iskuja myös Beirutiin – MTV seuraa
-
13:01
Bess murtui suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt syyn
-
12:34
Tyrmäävää ylivoimaa: Suomalaiskuski dominoi kisaa Yhdysvalloissa
-
12:29
Luvassa lunta yhä etelämmäksi, Lappiin jopa toistakymmentä senttiä – sitten Suomeen puskevat hurrikaanin jäänteet
-
12:16
Espoossa iso poliisioperaatio: Yksi henkilö otettu kiinni asunnosta
-
12:09
Tarkista talvirenkaasi renkaiden vaihdon yhteydessä – yksi merkintä pitää löytyä, jos haluat käyttää niitä ensi vuonnakin
-
12:00
Mustasaaren venesatamasta löytyi ruumis
-
11:45
Bussi liukasteli tieltä ulos kyljelleen Lofooteilla, poliisi julkaisi kuvan – kyydissä 55 matkustajaa
-
11:40
Näitä paikkoja suosikkinäyttelijä Esko Kovero välttelee: "Olen suojellut itseäni"
-
11:33
Trump palasi rikospaikalle: Näin riemukkaasti salamurhayrityksen näyttämölle nousi myös maailman rikkain mies
-
11:17
Tulikuumaa vettä pulppusi kadulle Vantaalla, yksi loukkaantui, korjaustyöt voivat kestää iltamyöhälle
-
11:04
Kiinan Xi lähetti Kim Jong-unille ystävälliset yhteistyöterveiset
-
11:02
Skibidi? Sigma? Nuorisolla on omat Viljonsa ja Kummelinsa – ja niin sen pitääkin olla
-
10:44
"Uusi Euroopan ennätys" – yli 900 Teslaa välkytti Vermossa poikkeuksellisen valoesityksen
-
10:33
Ohikulkija löysi ruumiin ojasta Vantaalla
-
10:25
Real Madridille jälleen kovia iskuja: Tähti huusi tuskasta kentän pinnassa
-
10:08
Rap-artisti Mercedes ja puoliso Janne Raninen saivat vauvan!
-
09:56
"Hengenlähtö lähellä – ei välitetä mistään": Jukan kamera tallensi, kun kuski oli ajaa hinausauton perään moottoritiellä
-
09:44
Pinaattilettujen makutesti kuumensi tunteita: "Suututtaa"
-
09:44
Tilejä ja rahoja katosi Nordean pankkipalveluissa – taustalla yölliset muutostyöt
-
Lataa lisää