Linda Laukkonen saapui Oulun koelauluihin yhdessä isosiskojensa kanssa Kokkolasta saakka. Matka taittui mukavasti vanhempien asuntoautolla eli ikiomalla keikkabussilla.
- Laulu on ollut pienestä saakka se mun juttu. Toivottavasti saisi edetä täällä, Linda toivoi.
Isosiskoilla oli sormensa pelissä myös Lindan ilmoittautumisasiassa. He ovat jo liian vanhoja osallistumaan Idolsiin, joten he ilmoittivat pikkusisarensa hyvissä ajoin mukaan. Tämä sopi myös Lindalle.
- Siskot päättivät jo kesällä. Mä en tiennyt vasta kuin kuukausi sitten, Linda kertoi hymyillen.
Isosiskot Siv ja Ann kannustivat Lindaa aina koelauluhuoneeseen saakka. Sitä ennen kolmikko luritteli kappaleita asuntoauton uumenissa.
- Me ollaan aina haaveiltu, että Lindasta tulee laulaja. Tämä on hyvä paikka harjoitella laulamista, siskot tuumivat suositusta lauluohjelmasta.
- Pakko sanoa, ettei tämä mitään kamalaa ole. Kyllä se munkin unelma on laulaa, Linda kertoi.
Neitokainen luotti Celine Dionin Only One Roud –kappaleeseen. Linda on laulanut pienestä pitäen, jo ennen kuin osasi puhua.
Hänen perheensä on hyvin musikaalinen, sillä myös siskot laulavat mielellään. Sekä suomalaisia että ruotsinkielisiä Idols-ohjelmia on seurattu perheen parissa innolla.
- Mä tykkäsin kyllä Hanna Pakarisesta, se oli vähän sellainen hevimimmi, Linda kertoi.
Linda ja siskot olivat tulleet asuntoautolla Kokkolasta.
Linda pitää Hannan tyylistä jo senkin takia, että se poikkeaa hänen omastaan. Neitokaisesta ei hevimimmiä hevillä löydy.
