Lumenpudottaja Ville Syväniemen, 25, suunnitelmat omaisuuden myynnistä ja Thaimaan matkasta eivät mene aivan putkeen.
Ville nousi julkisuuteen laittaessaan omaisuutensa myyntiin huuto.net-sivustolla 14.tammikuuta. Kummallisen päähänpiston motivaationa oli miehen halu muuttaa avovaimon ja lapsen kanssa Thaimaahan. Huutokauppa sulkeutui perjantaina, mutta Ville ei ole saanut huutokaupan voittanutta miestä kiinni.
– Oululainen mies huusi omaisuuteni 44 007,50 eurolla, mutta en ole saanut häntä kiinni. Yritin kyllä soittaa hänelle heti huutokaupan sulkeuduttua, Ville kertoo.
Huutokaupan sulkeutuessa Villellä ei sujunut myöskään parisuhteen saralla, sillä huutokauppaan tyytymätön avovaimo päätti häipyä pariskunnan yhteisestä kämpästä.
– Meillä oli siinä vähän sotaa ja avovaimo sitten lähti vetään tilanteesta. Kavereille se meni perjantaina, eikä oo sen jälleen näkynyt, Ville toteaa.
Ville ei ole huolissaan tilanteesta, sillä pariskunnan suhde on kuulemma aina ollut vähän tuulinen. Mies uskookin avovaimon palaavan kotiin vielä sunnuntaina. Thaimaahan avovaimo ei kuitenkaan aio lähteä.
– Helmikuun lopussa olisi tarkoitus lähteä Thaimaahan, jos vain ehdin saada rokotukset kuntoon. Avovaimo jää vielä Suomeen, mutta kyllä mä uskon, että hän tulee lapsen kanssa sitten myöhemmin Thaimaahan. Eiköhän tässä vielä häätkin jossain vaiheessa tule, tosin sitä en mene lupaamaan, Ville naureskelee.
Huutokaupan suhteen Ville aikoo ottaa voittaneen huudon tehneeseen mieheen yhteyttä jälleen maanantaina. Jos miehestä ei kuulu viikkoon mitään, aikoo Ville soittaa systemaattisesti huudoille, jotka ylittivät 40 000 euron summan.
Helsingin Sanomat uutisoi ensimmäisenä tiedon siitä, että Ville Syväniemi lähtee Thaimaahan yksin.
(MTV3)