Olympiahistoria tuntee monia kiinnostavia ja innoittavia tarinoita. Yksi suomalainen legenda on Lasse Virén. Tässä tarinassa ei kuitenkaan puhuta Virénin neljästä olympiakullasta Münchenissa ja Montrealissa, vaan siitä, kuinka vanha mestari osoitti todellisen suuruutensa Moskovan olympialaisissa 1980.
Luulisi yhdelle miehelle riittävän, kun palkintokaapissa kimaltelee jo neljä kultaista olympiamitalia kaksista eri kisoista. Mutta ei Lasse Virénille. Hän oli päättänyt jo hyvissä ajoin ennen Montrealin vuoden 1976 olympialaisia jatkaa aina Moskovaan saakka. Tuolloinkin hän olisi vasta 31-vuotias, joten ikä ei ainakaan ollut esteenä kolmannen peräkkäisen tuplan metsästykselle. Mutta kuinka säilyttää motivaatio tinkimättömään harjoitteluun ja huippu-urheilijan pilkuntarkkaan arkipuurtamiseen vielä uuden neljävuotiskauden ajan? Varsinkin kun mahassa oli jo niin paljon makeaa kaksista edellisistä kisoista.
Virénin ja hänen valmentajansa Rolf Haikkolan etuna oli se, että he pystyivät suhtautumaan olympialaisten välissä oleviin vuosiin lähes täydellisen piittaamattomasti. Yleensä urheilija haluaa joka vuosi parantaa tuloksiaan ja esiintyä arvokisoissa edukseen, mutta Lasse ajatteli toisin. Häntä kiinnostivat vain olympialaiset ja hän halusi harjoitella nuo välivuodet ainoastaan yksi päämäärä mielessään. Vuoden 1974 EM-pronssi vitoselta onkin Virénin ainoa arvokisamitali olympialaisten ulkopuolelta. Tosin tuona aikanahan MM-kilpailuja ei yleisurheilussa vielä edes käyty.
Erinomaisena esimerkkinä Virénin ”piittamattomuudesta” käy vuosi 1977. Edelliskesänä 5000 ja 10 000 metrillä olympiakultaa juossut mies oli Kalevan kisoissa Tampereella 5000 metrillä 18:s ajalla 14.27 ja 10 000 metrillä 7:s ajalla 28.59; näistä tuloksista oli loisto ja gloria todella kaukana, mutta ne eivät hetkauttaneet Virénin itseluottamusta yhtään mihinkään. Muutenkin sekä 1977 että 1978 olivat Virénille harjoituksellisesti ja terveydellisesti erittäin vaikeita vuosia. Vasta 1979 hän pääsi harjoittelemaan kohtuullisesti ja kesän parhaat ajat olivat 13.32 vitosella ja 28.04 kympillä. Suomen kansan toivo heräsi uudelleen; josko Lasse sittenkin vielä kerran kykenisi…
Olympiavuodeksi 1980 Virén sai kuin saikin kevätpuolella vanhan tutun rytmin päälle ja juoksu alkoi ajoittain jopa kulkea. Silti kylmät faktat olivat, että kun hän 1972-76 menestysvuosinaan harjoitteli keskimäärin 7000 kilometriä vuodessa, jäivät vuosien 1977-1980 kilometrimäärät 4200 ja 5200 väliin; olympiavuonna 1980 kilometrejä tuli mittariin vain 4389. Moni suomalaisjuniorikin juoksee nykyisin saman verran. Näihin lukemiin nähden lähteminen Moskovaan 10 000 metrille ja maratonille tuntui mielipuolisen hullulta suunnitelmalta.