Mainos

Oletko jo kokeillut tätä ihmenestettä laihduttamisen tehokeinona?

Vuosia kehuttu omenaviinietikka on tutkitusti tehokas laihduttamisen apuväline.

Omenaviinietikkaa on jo vuosikaudet kehuttu oivana apuna laihduttamiseen ja Journal of Functional Foods -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan tähän on syytäkin. Omenaviinietikan siemailu ennen ateriaa voi esimerkiksi madaltaa verensokeria.

Niillä tutkimukseen osallistuneilla, jotka nauttivat ruokalusikallisen omenaviinietikkaa sekoitettuna veteen ennen syömistä, oli pienemmät veren glukoositasot kuin heillä, jotka eivät omenaviinietikkaa nauttineet.

Tutkimusta johtaneen Carol Johnstonin mukaan omenaviinietikan sisältämä etikkahappo saattaa häiritä kehon kykyä sulattaa tärkkelystä. Tämä puolestaan helpottaa kilojen karistamisessa. Jos tärkkelyksen sulaminen häiriintyy, verenkiertoon pääsee vähemmän kaloreita.

Omenaviinietikan puolesta puhuvat aiemmatkin tuktimukset. Vuonna 2009 tehdyssä tutkimuksessa selvisi, että kaksi teelusikallaista etikkaa ennen bagelin ja mehun nauttimista vähensi piikkejä verensokerissa.

Haluatko kokeilla? Noudata seuraavia vinkkejä:

Käytä oikeanlaista etikkaa. Sinun ei ole pakko rajoittaa itseäsi omenaviinietikkaan, sillä kaikki etikat sisältävät etikkahappoa. Valitse kuitenkin sellainen, jonka happoisuuden etiketti lupaa viisiprosenttiseksi.

Ota vain vähän. Kurkkusi voi kipeytyä liian etikkahapon nauttimisesta. Ruokalusikallinen etikkaa sekoitettuna noin 2,5 desilitraan vettä on sopiva annos ennen ateriaa. Voit myös sekoittaa etikan salaattiisi.

Älä odota ihmeitä. Vaikka etikka voikin estää tärkkelystä imeytymästä, et voi syödä koko keksipakettia etikan ihmetehon varjolla. Et myöskään laihdu kilokaupalla viikossa, vaan tuloksia voit odotella 3–4 kuukauden kuluttua.


(MTV3)

Lähde: Prevention

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.