Obama: Tällaisten murhenäytelmien on loputtava

Presidentti Barack Obaman mukaan Yhdysvalloissa tarvitaan uusia toimenpiteitä, jotta toistuvat joukkosurmat saadaan historiaan.

Hän ei kuitenkaan suoraan maininnut paljon vastustettua ajatusta aselakien kiristämisestä.

– Tällaisten murhenäytelmien on loputtava ja niiden lopettamiseksi meidän on muututtava, sanoi Obama Newtownissa Connecticutissa yöllä Suomen aikaa pitämässään muistopuheessa.

Hän painotti sitä, että yhteiskunnan tärkein tehtävä on pitää huolta lapsista ja että Yhdysvallat ei ole tehnyt tarpeeksi.

– Mikään laki ei poista pahuutta maailmasta, mutta velvollisuutemme on yrittää, Obama sanoi ja lupasi, että hän tekee kaikkensa tilanteen muuttamiseksi.

Obama osallistui presidenttinä jo neljättä kertaa aseellisen väkivallan uhrien muistoksi järjestettyyn tilaisuuteen.

Ennen tilaisuutta Obama tapasi uhrien omaisia ja pelastustöihin osallistuneita.

Perjantaisessa ammunnassa Newtownin kaupungin ala-asteella kuoli kaksikymmentä lasta ja kuusi aikuista. Kuolleet koululaiset olivat kaikki 6-7-vuotiaita.

(MTV3 - STT - Reuters - AFP)

Katso Päivi Sinisalon raportti Washingtonista:

Lue myös:

    Uusimmat