Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkue kohtaa perjantaina Romanian Valkeakosken Tehtaan kentällä. Viimeistä karsintaotteluaan pelaavat romanialaiset elättelevät vielä toiveita pääsystä jatkoon, mutta se vaatisi edellä olevista joukkueista joko Hollannin tai Tshekin kompurointia. Suomi puolestaan pyrkii pääsemään lohkossaan neljänneksi ohi Makedonian.
- Tulevissa otteluissa Romaniaa ja Tshekkiä vastaan meillä on hyvä mahdollisuus kiusata näitä joukkueita. Pitkälti meidän käsissämme on se, pääseekö jompikumpi näistä joukkueista jatkoon lohkosta, Suomen valmentaja Markku Kanerva pohtii.
Kanervan mukaan Suomi saa tehdä täyden päivätyön, mikäli aikoo saada Romanialta pisteitä. Reilu vuosi sitten Suomi kärsi Romaniassa 1-0-tappion.
- Romanialla on aggressiivinen joukkue, ja he tulevat karvaamaan ylhäältä. Meidän on pidettävä maltti mukana ja pyrittävä välttämään pitkien pallojen roiskaisuja. Tärkeintä on pystyä pelaamaan laitojen kautta, Kanerva huomauttaa.
Kanerva joutui tekemään joukkueeseensa alkuviikosta muutoksen, kun Örgryten Henri Scheweleff jäi loukkaantumisen vuoksi sivuun. Tilalle Kanerva valitsi HJK:n Petri Oravaisen. MyPan Alpo Kiljuselta jäi torstain iltaharjoitus ottelustadionilla väliin, sillä hän lähti torjumaan palloja seurajoukkueensa MyPan paidassa.
(MTV3-STT)