Nousukausi Jakomäessä

Pari viikkoa sitten ensi-iltansa saanut "Nousukausi" -elokuva kuvattiin Helsingin Jakomäessä. Se miljöö antaa kuitenkin vain osatotuuden Jakomäen nykyisestä ilmeestä. Puolet asunnoista on toki vielä lähes alkuperäisessä kunnossa, mutta puolet on jo perusteellisesti korjattu vastaamaan tämän päivän asumisen vaatimuksia.

Jakomäen korkeille kallioille rakennettiin 60-luvun lopussa 1 500 vuokra-asuntoa - elinkaarta ei silloisen ajattelutavan mukaan kovin pitkäksi aiottukaan. Jakomäen Kiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja Jaakko Laakso listaa ison parannusprojektin lähtökohtia:

"Parvekkeet alkavat olla tiensä päässä. Pesubetonielementit vuotavat, saumat ovat lohkeilleet auki. Täysi peruskorjaus on tarpeen ja siinä vanhat parvekkeet poistetaan, ulkokuoret puretaan, lämpöeristeet vaihdetaan kokonaan uusiin. Joissain taloissa uusitaan myös vesijohdot, viemärit, sähköt, kellarit, saunat, keittiöt, kylpyhuoneet - talot siis tehdään käytännössä uudestaan."

Perusteellinen remontti on tehty jo mm. Jakomäentie kympissä. Julkisivuissa betoni sai väistyä tiilen tieltä, lämmöneristeet uusittiin kauttaaltaan ja parvekkeet uusittiin ja lasitettiin. Samalla tehtiin perusteellinen putki- ja sähköremontti ja asunnoista tuli kuin uusia. Peruskorjaus maksoi kaikkiaan 950 euroa neliöltä.

"Mehän olemme jo vuodesta -94 keränneet tähän korjausrahaa vuokrissa - alussa se oli 2 mk/m2:ltä, sitten se nousi 4 mk/m2 ja nyt kun kohde valmistuu, sen vaikutus on 1 - 1,5 euroa asuinneliöltä. Tällä hetkellä uudet vuokrat ovat 7,59 euroa neliöltä. Yleisesti ottaen asukkaat ovat ymmärtäneet, mistä on kysymys ja hyväksyneet sekä toimenpiteet että niiden vaikutuksen vuokriin."

Näinkin perusteelliset remontit kestävät kuudesta kahdeksaan kuukauteen ja sen ajaksi asukkaat ovat joutuneet muuttamaan kodeistaan. Niin sanottu evakkoasunto on kuitenkin löytynyt samalta alueelta.

"Asukkaiden toivomuksia on huomioitu sen suhteen, että he ovat saaneet valita jäävätkö he tähän evakkoasuntoon, palaavatko siihen josta lähtivät - eli vanhaan kotiinsa - vai onko perhetilanne muuttunut, haluavatko he pienemmän tai suuremman asunnon peruskorjatusta kohteesta. Kaikki toivomukset on pystytty täyttämään."

Jakomäen 31 vuokrakerrostalosta on nyt kunnostettu puolet. Jokainen talo ja asunto on tarkoitus korjata vuoteen 2010 mennessä. Kokonaisbudjetti on noin 80 miljoonaa euroa. Silloin kaikkien asuntojen ja talojen on tarkoitus olla modernissa ja kestävässä kunnossa.

Uusia vuokra-asuntoja Jakomäkeen ei kuitenkaan ole enää tarkoitus rakentaa, jotta väestörakenteesta saadaan monipuolisempi.

Lue myös:

    Uusimmat