Nouseeko äärioikeistolainen VOX-puolue Espanjassa valtaan? – "Kovalta kielenkäytöltä ei olla vältytty"
Espanjassa järjestetään ennenaikaiset parlamenttivaalit tulevana sunnuntaina 23. heinäkuuta.
Toukokuussa järjestetyissä aluevaaleissa oikeisto otti vahvaa jalanasijaa.
–Aika jännä on tilanne, muutama päivä enää vaaleihin, eikä kovalta kielenkäytöltä olla vältytty, toteaa Suomen Espanjan-suurlähettiläs Sari Rautio.
Raution mukaan mielipidekyselyiden mukaan valta olisi vaihtumassa.
Äärioikeistolainen VOX hallitukseen?
Keskusta-oikeistolainen Espanjan kansanpuolue PP nousi aluevaaleissa 31, 5 prosentin kannatukselle pääministeri Pedro Sanchezin keskusta-vasemmistolaisen PSOEn ohi, joka sai 28, 1 prosenttia äänistä.
Kiinnostavan tulevista parlamenttivaaleista tekee kuitenkin ennen kaikkea äärioikeistolainen VOX-puolue, jonka kannatus aluevaaleissa oli 7 prosentissa.
– Se olisi historiassa ensimmäinen kerta, kun äärioikeistolainen VOX-puolue nousee hallitukseen.
VOX edustaa perinteisiä espanjalaisia arvoja kuten katolilaisuutta ja monarkiaa. Vaaliohjelmassa puolue ajaa sitä, että Espanjan kansallinen lainsäädäntö ylittäisi EU-lainsäädännön.
Espanjassa on hyvin pitkälti hajautettu itsehallinto, jonka VOX haluaisi purkaa ja lisää keskushallintoa.
– Lisäksi puolue on käyttänyt hyvin kovaa kieltä esimerkiksi tasa-arvokysymyksissä, kielletään esimerkiksi, että olisi olemassa sukupuolittunutta väkivaltaa.
Tasapainoilua mahdollisesti luvassa
Irtisanoutuvatko Espanjassa puolueet yhteistyöstä VOXin kanssa?
– Tämä on itse asiassa aivan keskeinen kysymys, toteaa Rautio.
Vallassa oleva PSOE on pitänyt kysymystä keskeisimpänä vaaliteemanaan. Raution mukaan puolue on irtisanoutunut hyvin pitkälti kaikista teemoista, joita VOX edustaa.
Koalitiohallituksessa yksi puolue ei kuitenkaan yksin pysty hallitusta muodostamaan, joten johtava oikeistopuolue PP tasapainoileekin mahdollisen tulevan yhteistyön kanssa.
Uusimmat
-
16:50
Näin paljon suomalaiset äänestivät Euroviisujen finaalissa: "Aika normaali määrä"
-
16:46
Tällaisen rahapotin Olympiakomitea jakaa jääkiekolle
-
16:35
Suuri ajojahti jatkuu Ranskassa – asemiehet ja "Kärpänen" edelleen kateissa
-
16:32
Onko kirkko valmis homoliitoille? Pappien enemmistö kannattanut jo vuosia, kirkon päättäjät eivät vieläkään – MTV seuraa kirkolliskokousta
-
16:29
Ruotsin olympia-asuista erikoinen soppa – megatähti Armand Duplantisin takia erikoisratkaisu
-
16:25
Slovakian pääministeriä ammuttu
-
16:25
Rauhantekijä Ahtisaaren hautamuistomerkiksi valittiin graniittinen oliivinlehti
-
16:11
Suora lähetys kello 17.15: Ruoka, kriisit ja terveys – katso THL:n eurovaalitentti
-
15:55
Leijonien täysin kaksikielinen hyökkääjä pääsee taas irti MM-kisoissa – näin häntä on pidetty perillä tilanteesta
-
15:52
Tre Kronorille karu takaisku – parhaana palkittu tähti sivuun joukkuekuvastakin
-
15:47
Ostitko näitä makeisia kaupasta? Erä vedetty myynnistä
-
15:33
Suomen bruttokansantuote kasvoi yllättäen – ekonomistit villiintyivät: "Tohdinko uskoa"
-
15:28
MM-yllätys: Jesse Puljujärvi tilastoykkösenä Tshekissä
-
15:23
Olkiluoto 3:n vuosihuolto venyy yhä – tässä uusin syy
-
15:21
Suihkemies voitti uuvuttavan oikeustaistelun urheilujättiä vastaan: "Daavid vastaan Goljat"
-
15:20
Tältä näyttää Sara Siepin mökki – osti paikan näkemättä
-
15:10
Ulkomaiset luonnonmarjanpoimijat jatkossa Suomeen työsuhteisina kausityöläisinä
-
15:01
Leijonien ykkösketjusta jo neljäs painos – näin Mikael Granlund arvioi uutta laituriaan
-
14:53
Santahaminan poliisioperaatiosta lisätietoa – ammattisotilas loukkaantui luodista
-
14:51
Kiivat taistelut jatkuvat rajan pinnassa Ukrainassa – Harkovan kaupunkia ei olla evakuoimassa
-
Lataa lisää