Espanjan isojen puolueiden tarjonta on muuttunut kahden vaihtoehdon menusta runsaaksi ja sekalaiseksi tapas-tiskiksi.
Neljä vuosikymmentä kuningaskuntaa vuoroin johtaneiden keskustaoikeistolaisen Kansanpuolueen PP:n (Partido popular) ja sosiaalidemokraattisen sosialistipuolueen (PSOE) ote alkoi murtua tällä vuosikymmenellä.
Keskeisinä tekijöinä ovat olleet 2008 räjähtänyt finanssikriisi, Katalonian kysymys, ja korruptio, johon liittyvät jatkuvat skandaalit olivat kaatamassa Mariano Rajoyn PP-johtoisen hallituksen alkukesästä 2018.
Murros tarkoittaa, että merkittävän EU-maan hallituksen kokoaminen sunnuntain vaalien jälkeen voi kestää pitkään, ja hallitus voi olla heikko. Voi myös seurata uudet vaalit.
PP ja PSOE ovat saaneet haastajikseen keskustaoikeistolaisen Ciudadanos-puolueen (C´s), vasemmistopopulistisen Podemosin ja nopean nousun tehneen äärioikeistolaisen Voxin.
Seuraavakin hallitus tarvinnee aluepuolueita
Lisäksi on useita aluepuolueita Kataloniasta ja Baskimaalta, joita ilman seuraava hallitus ei ehkä synny.
Pienpuolueita tosin on ollut aiemminkin hallituksia tukemassa – ja kaatamassa. Helmikuussa katalonialaiset separatistit jättivät tukematta Pedro Sánchezin PSOE-vähemmistöhallitusta. Siksi Espanjassa mennään nyt uurnille.
Ennusteissa sunnuntain vaalit voittaa PSOE, mutta enemmistöön parlamentissa se mitä luultavimmin tarvitsisi tuekseen Podemosin ja esimerkiksi Katalonian aluepuolueita.
Tämä olisi epäpyhä allianssi, sillä Sánchez on tiukka Katalonian separatismin kanssa. Toisaalta itsehallintoalueen nationalistipuolueet punnitsevat äärioikeiston uhan ja periaatteidensa jos ei myymisen niin lykkäämisen kanssa, jos se lähtee PSOE-johtoiseen hallitukseen.
Sánchez siis vastustaa ehdottomasti Katalonian irtautumista, mutta on ollut valmis edes hakemaan neuvotteluyhteyttä sikäläisten separatistien kanssa.
Tämän seurauksena Pablo Casadon PP, Albert Riveran C’s ja Santiago Abascalin Vox ovat tuominneet hänet niin ”petturiksi” kuin ”mielipuoleksi”.
Oikeistoliittouma vai PSOE ja Ciudadanos
Toinen vaihtoehto spekulaatiomyllyssä on oikeistolainen liittouma PP:n, Ciudadanosin ja Voxin välillä. Sama koalitio jo hallitsee Andalusiaa vuosikymmenien PSOE-kauden jälkeen.
Ja kyse on oikeistolaisesta yhteistyöstä, sillä Espanjan puoluekenttä on siirtynyt yleiseurooppalaisesti oikealle.
Tämä näkyy erityisesti itseään aiemmin hyvin liberaalina ja lähes sosiaalidemokraattisena pitäneen puolueen - muuten Barcelonassa perustetun - Ciudadanosin, johtajan Riveran retoriikassa, ja erityisesti liittyen Katalonian separatismiin.
Oikeistoleiri kuitenkin käy armotonta sisäistä kamppailua äänestäjistä. Tuore esimerkki on tältä viikolta, kun näkyvä PP:n ehdokas Madridissa ilmoitti siirtyvänsä Ciudadanosin riveihin, vaikka on yhä PP:n kandidaatti toukokuun eurovaaleissa.
Vaalien suurin kärsijä oikealla on luultavimmin PP, vaikka Casado saa vankkaa tukea sen entiseltä johtajalta ja pääministeriltä, José María Aznarilta, joka valtakaudellaan hilasi puoluetta keskustasta oikeammalle.
Kolmas hallitusvaihtoehto, ja jolla on mielipidemittauksissa kannatusta, on PSOE:n ja Ciudadanosin kihlat.
Tässä tapauksessa hypättäisiin historiallisesti perinteisen oikeisto-vasemmisto-jaon yli. Kummankaan puolueen johtaja ei ole asiasta innostunut, toisaalta sanotaan, että Ciudadanosin vaaliohjelma on maltillisempi kuin Riveran julkinen esiintyminen antaa ymmärtää.
On vielä se vaihtoehto, että maa saa vähemmistöhallituksen. Se ei ole Espanjassa suinkaan tavatonta, mutta olisi varsinkin näinä aikoina loputonta tasapainoilua ja kaupankäyntiä.
Joka tapauksessa vaalitulos on mielipidemittausten mukaan kiikun kaakun, sillä moni espanjalainen miettii yhä ketä äänestää.
Politiikan keskustaan jäänyt tilaa
Politiikan siirtyminen oikealle on jättänyt tilaa keskustaan, missä työ ja toimeentulo ovat kuitenkin perusasioita. Tämän tilan edes osin täyttävä on vahvoilla.
Uutistoimisto Reutersin haastatteleman, madridilaisen Carlos III -yliopiston politiikan tutkijan Lluis Oriolsin mukaan tämä johtuu paljolti Katalonian kysymyksen aiheuttamasta polarisaatiosta. Se on nostattanut espanjalaista kansallismielisyyttä ja ajanut myös Ciudadanosia oikealle.
Vuosikymmen sitten Yhdysvalloista lähteneen finanssikriisin myötä Espanjan rakennussektorin kupla puhkesi, jo korkea työttömyys paheni, vuokranmaksukyvyttömiä ihmisiä heitettiin asunnoistaan kadulle, ja suurten kaupunkien kaduilla opettajien suurmielenosoituksissa vastustettiin budjettileikkauksia.
Sosiaaliset ongelmat synnyttivät vihaisten kansalaisten, erityisesti nuorten protesteja. Liikehdinnän seurausta on Pablo Iglesiasin johtaman Podemos.
Espanjan talouden rakenteita on onnistuttu monipuolistamaan, yhä merkittävää työttömyyttä on saatu laskuun, eikä valtionvelka ole Italian ja Kreikan luokassa. Talouskasvuennuste tälle vuodelle on 2.2 prosenttia.
Kun talous ei olekaan vaalien ykkösaihe
Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan talous ei ole vaalien ykkösaihe.
Nyt materian sijaan kiivastellaan enemmän hengestä, identiteeteistä ja symboleista, vaikka Kataloniassa tunnelmat ovat hieman rauhoittuneet. Useita itsenäisyysliikkeen jäseniä on kuitenkin tuomiolla Madridissa, eikä kysymys ole ratkennut mihinkään suuntaan.
Muun muassa PP:n oikeinta siipeä aiemmin kannattaneista tukea saava Vox saa polttoainetta katalonialaisseparatismista. Se ammentaa myös Francisco Francosta, sillä PSOE haluaa siirrättää diktaattorin jäänteet pois massiivisesta muistomerkistä Madridin pohjoispuolella.
Vox myös liputtaa muita väkevimmin espanjalaisuutta (mitä se sitten lopulta onkaan katolilaisuuden ja härkätaisteluiden lisäksi) ja perinteisiä perhearvoja, joten abortti, naisasia ja homoliitot ovat sille punainen vaate.
Varmaa on, että Voxin myötä äärioikeisto palaa Espanjan Cortesin alahuoneeseen ensimmäistä kertaa sitten 1980-luvun alun. Ciudadanos ja Podemos jo ovat keskusparlementissa.
Maaseutu tyhjenee Espanjassakin
España vacía tarkoittaa tyhjää Espanjaa. Käsite ilmaantui laajemmin arkikieleen muutama vuosi sitten. Maaseutu tyhjenee myös Iberian niemimaalla. Kokonaisia kyliä on myytävänä.
Espanjassa ei ole ollut Ranskan kaltaista, unohdetuksi ja hylätyksi itseään tuntevien, suurten kaupunkien ja niiden lähiöiden ulkopuolella asuvien keltaliiviliikehdintää.
Kamppailu myös maaseudun äänistä kuitenkin on kova. Kuka tahansa ne saa, rehellisyyden nimissä on hyvä kertoa, että menneeseen ei ole paluuta. Toisaalta globalisaation ja urbanisaation tallaamia ei saa unohtaa, ja tämä vaatii aina myös rahaa.
Espanja on muuttunut ja modernisoitunut vuosikymmenien saatossa nopeasti.
Nyt puoluekenttä ottaa kotimaista ja eurooppalaista muutosta kiinni, tosin maahanmuutto ei ole Espanjassa yhtä repivä teema kuin monessa muussa maassa.
Ei ole helppoa seuraavalla hallituksella, kun espanjalaiset eivät ole edes päässeet sopuun kansallishymninsä Marcha Realin sanoista. Se soi yhä ja edelleen ilman minkäänlaista lyriikkaa.
