Norjalaiset välittäjät Sri Lankaan neuvottelemaan

Sri Lankan rauhanneuvotteluihin saapuneet norjalaiset välittäjät tapaavat tänään maan pääministerin Ranil Wickremesinghen sekä oppositiojohtajia.

Sri Lankan hallitus ja tamilisissit ovat jo ilmoittaneet tulitauosta ja luottamusta lisäävistä toimenpiteistä.
Hallitus ja kapinalliset ovat vakuuttaneet uskovansa läpimurtoon, ennen kuin väliaikaiset tulitauot päättyvät 24. helmikuuta.

Useat kysymykset ovat kuitenkin osapuolien mukaan edelleen auki. Sissit vaativat muun muassa heidän LTTE-järjestöään koskevan kiellon purkamista ennen neuvotteluiden aloittamista. Wickremesinghe on vakuuttanut, ettei tämä ehto tule estämään kasvokkain käytäviä keskusteluja.

Hallitus on jo helpottanut tamilitiikereiden hallitsemien alueiden saartoa, ja pohjoiseen kulkeva päätie aitoaan avata helmikuun aikana. Alueella tehdään armeijan mukaan paraikaa miinanraivaustöitä.

LTTE on taistellut liki 20 vuotta itsenäisen tamilivaltion perustamiseksi Sri Lankan pohjois- ja itäosaan. Sisällissodassa kuollut arviolta 64 000 ihmistä.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat